• Metsästäjiä muistutetaan vastaamaan kyselyyn riistasaaliin määrästä

    Kysely on lähetetty 5 400 metsästäjälle ympäri Suomen.
    Vuosittain metsästetään jopa yli 200 000 sepelkyyhkyä.
    Vuosittain metsästetään jopa yli 200 000 sepelkyyhkyä. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    12.3.201619:00
    Sari Penttinen

    Luonnonvarakeskuksen (Luke) toteuttaman kyselyn tarkoituksena on selvittää, paljonko metsästäjät saivat riistasaalista Suomessa kalenterivuoden aikana.

    Luvanvaraisesti metsästettyjen lajien saalismäärät saadaan lupajärjestelmän kautta. Muiden riistalajien saalistiedot kerätään tällä kyselyllä.

    Kysely on lähetetty tammikuun aikana yhteensä 5 400 metsästäjälle. Otos poimitaan Suomen Riistakeskuksen ylläpitämästä metsästäjärekisteristä. Otokseen poimitaan 300 metsästäjää kultakin riistakeskuksen aluetoimiston alueelta. Pohjois-Suomessa otostiheys on kuitenkin suurempi.

    Luke haluaa muistuttaa kaikkia kyselyn saaneita vastaamaan. Kyselyn vastausaikaa verkossa jatketaan 14.3. asti. Niihin, jotka eivät ole vielä ennättäneet vastata, otetaan yhteyttä puhelimitse.

    Vaikka metsästäjä ei olisi metsästänyt tai saanut saalista viime vuoden aikana, on erittäin tärkeää vastata kyselyyn, muistuttaa Luke.

    Artikkelin aiheet
    Luonnonvarakeskus (Luke)
    riistasaaliskysely
    Suomen Riistakeskus
    metsästyksen tutkimus
    riistasaalis
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle