• Poliisijohtajat puolustelevat Porvoon poliisiampumistapauksen niukkaa tiedottamista: "Tehtävämme ei ole tuottaa julkisuuteen jännitysnäytelmää"

    "Totuuden julki saattaminen on tutkinnanjohtajien ensisijainen tehtävä, jota haluamme jollain tavalla suojata."
    Porvoon ampumiseen liittyvää poliisin tiedotuslinjaa on arvosteltu sekä mediassa että kansalaisten keskuudessa. LEHTIKUVA / HANDOUT
    Porvoon ampumiseen liittyvää poliisin tiedotuslinjaa on arvosteltu sekä mediassa että kansalaisten keskuudessa. LEHTIKUVA / HANDOUT 
    Uutiset
    30.8.201922:18
    STT

    Poliisi puolustaa Porvoon poliisiampumistapauksen niukkaa tiedotuslinjaansa blogitekstissään. Viikonlopun tapahtumiin liittyvää poliisin tiedotuslinjaa on arvosteltu sekä mediassa että kansalaisten keskuudessa.

    Poliisin mukaan on ymmärrettävää, että suuret ja näkyvät poliisitoiminnan tilanteet herättävät mielenkiintoa. Blogitekstin tarkoitus on kuitenkin viestittää, että tutkinnasta tiedottaa aina tutkinnanjohtaja.

    Kirjoituksessa poliisijohtajat Tomi Vuori ja Sanna Heikinheimo painottavat, että tietovuodot eivät kuulu poliisiorganisaatioon, ja että kyseessä on rikos, johon suhtaudutaan syvällä vakavuudella.

    Heikinheimo kertoo puhelimitse, että tämän hetkisten tietojen mukaan tietovuotoja ei kuitenkaan ole Porvoon tapauksessa tapahtunut eikä rikostutkintaa olla käynnistämässä.

    "Toki jos Porvoon jutussa osoittautuu sellaista, että vuotoja on tapahtunut, ne tarvittaessa tutkitaan. Toki nyt on liian varhaista ottaa sellaiseen kantaa", Heikinheimo sanoo.

    Hän ei kommentoi sitä, onko jutussa viitteitäkään siihen, että vuotoja on tapahtunut.

    Heikinheimon mukaan "koko blogiteksti on vain yleisluonteinen kommentti", jonka tarkoitus on herättää keskustelua niin poliisihallinnon sisällä kuin muuallakin.

    "Toki tietyllä tavalla tämä on Porvoon jutun innoittamana tehty", Heikinheimo sanoo.

    Heikinheimon mukaan muissa tapauksissa tietoja on vuodettu ohi tutkinnanjohtajan.

    "Onhan noita ollut vuosien varrella, niistä on annettu tuomioita."

    Hän ei kommentoi tapauksia tarkemmin.

    "On vaikea ymmärtää, että miksi välillä käy niin, että poliisihallinnon sisällä muut ihmiset näkevät tarpeelliseksi saattaa julkisuuteen tietoa."

    Vuori ja Heikinheimo painottavat blogitekstissään sitä, että poliisi tekee harkinnan julkisuuteen annettavista tiedoista. Tekstin mukaan ampumistapaus "nostatti vihjailuja".

    Heikinheimon mukaan vihjailut viittaavat muun muassa siihen, että toimittajat kysyivät poliisilta ampujien kansalaisuutta.

    "Aikamoinen paine asetettiin johtajalle, että hänen on annettava tieto siitä, mistä tekijät ovat kotoisin ja minkä maan kansalaisia ovat", Heikinheimo sanoo.

    Painetta aiheuttivat myös hänen mukaansa mediassa käydyt keskustelut ja teoriat tekijöiden kansalaisuudesta.

    "Totuuden julki saattaminen on tutkinnanjohtajien ensisijainen tehtävä, jota haluamme jollain tavalla suojata. Poliisin tehtävä ei ole ensisijaisesti tuottaa julkisuuteen jännitysnäytelmää."

    Artikkelin aiheet
    Porvoon poliisiampuminen
    Poliisi
    tiedottaminen
    tietovuoto
    media
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria