• Puupohjainen lanka sieppaa lääkehormonit jätevedestä

    Hormonijäämät muuttavat kalojen sukupuolta. Tähän saakka lääkejäämien poisto jätevesistä on ollut melko tehotonta.
    Sellulangan pintaan yhdistetään syklistä sokeria, joka sieppaa tehokkaasti hormoniyhdisteitä vedessä turpoavan kuidun onkaloihin.
    Sellulangan pintaan yhdistetään syklistä sokeria, joka sieppaa tehokkaasti hormoniyhdisteitä vedessä turpoavan kuidun onkaloihin. Kuva: VTT
    Uutiset
    4.11.201912:14
    Katja Lamminen

    Hormonien ja muiden lääkeaineiden päätyminen vesistöihin aiheuttaa huomattavia ympäristöhaittoja maailmanlaajuisesti.

    VTT ja Aalto-yliopisto ovat kehittäneet puupohjaisesta sellukuitulangasta edullisen ratkaisun sieppaamaan jätevesien kautta vesistöihin päätyviä lääkeaineita, kuten ehkäisypillereiden hormonia.

    "Hormonien kerääminen kannattaisi tehdä jätevedenpuhdistamoissa ja sairaaloissa, joissa käsitellään suurempia pitoisuuksia sisältäviä jätevesiä. Kehitämme puupohjaista, edullista materiaalia, jonka voisi heittää jätevedenpuhdistamon altaaseen tai kiinnittää suodattimeksi altaan putkeen, josta se kerätään mekaanisesti. Se hävitetään polttamalla, mutta myös lääkeaineiden irrottaminen ja materiaalin uudelleenkäyttö on mahdollista", kertoo VTT:n erikoistutkija Hannes Orelma tiedotteessa.

    Yhdistämällä sellukuidun pintaan syklistä sokeria saatiin materiaali, joka sieppaa tehokkaasti ehkäisypillereissä käytettävää etinyyliestradiolihormonia. Sykliset sokerit kiinnitetään kemiallisesti langan pintaan.

    Sokerin sisälle muodostuu tasku, johon lääkeaineet vettä hylkivinä pyrkivät tunkeutumaan. Näin voidaan sitoa muutamassa minuutissa lääkeyhdisteitä vedessä turpoavan kuidun pintoihin ja onkaloihin. Yksi gramma kuitulankaa pystyi kokeiden mukaan sieppaamaan noin 2,5 milligrammaa hormonia.

    VTT on patentoinut menetelmän ja testannut sitä laboratoriossa. Nyt tutkijat odottavat, että menetelmää päästään testaamaan isossa mittakaavassa.

    Hormonien ja muiden lääkeaineiden päätyminen vesistöihin on erityisen suuri ongelma Keski-Euroopassa ja Yhdysvalloissa, joissa estrogeenihormonien pitoisuuksien on raportoitu yltävän jopa 0.83 mikrogrammaan litraa kohti.

    Jätevesien hormoneja kutsutaan hormonihäiriköiksi, koska ne vaikuttavat kalojen sukupuoleen ja muuttavat uroskaloja naaraiksi. EU:ssa lääkeaineiden päätyminen vesistöihin on luokiteltu vaikeasti ratkaistavaksi ongelmaksi, koska jätevedenpuhdistamoissa ei pystytä erottelemaan lääkeaineita tehokkaasti.

    Tällä hetkellä lääkeaineita poistetaan jätevedenpuhdistamoilla aktiivilietealtailla, joista kuitenkin osa aineista pääsee läpi vesistöihin.

    Artikkelin aiheet
    puupohjainen materiaali
    jatevedenpuhdistus
    lääkkeiden poisto
    ympäristönsuojelu
    hormonijääteet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle