• Broman Groupilta jättilahjoitukset

    Motonet-varaosaketjusta tunnettu Broman Group Oy tekee jättilahjoitukset 50 vuotta kestäneen toimintansa kunniaksi. Yhtiö on Vuoden perheyritys.
    Broman Groupin Motonet ilmestyy Tallinnan katukuvaan ensi vuonna.
    Broman Groupin Motonet ilmestyy Tallinnan katukuvaan ensi vuonna. Kuva: Broman Group
    Uutiset
    14.5.201514:35
    MT toimitus

    Joensuulaisella Broman Groupillä on tänä vuonna syytä juhlaan. Yhtiön perustamisesta on tasan 50 vuotta, minkä lisäksi yhtiö on valittu Vuoden perheyritykseksi.

    Yhtiöllä menee hyvin. Sen liikevaihto ylittänee tänä vuonna 250 miljoonaa euroa. Viime vuonna liikevoittoa syntyi 32 miljoonaa euroa.

    Broman Group lahjoittaa juhlan kunniaksi puoli miljoonaa euroa hyväntekeväisyyteen. Osansa saavat sekä kulttuuri että maanpuolustustyö.

    Yhtiö muistaa myös työntekijöitään. Viimeisen vuoden aikana se on maksanut tulossidonnaisia palkkoja ja bonuksia yli miljoona euroa. Juhlapäivän kunniaksi henkilökunta saa vielä ylimääräisen 500 000 euron palkkion, mikä merkitsee noin viikon palkkaa.

    Broman Groupin toiminta alkoi Väinö H. Bromanin perustamasta Pielisensuun autosta, joka myi varaosien lisäksi Datsuneita ja Dodgeja sekä autojen varaosia Joensuun Suvantokadulla.

    Pohjois-Karjalan markkinoiden rajallisuus pakotti yhtiön laajenemaan maakunnan ulkopuolelle. Yhtiöllä Suomessa kaikkiaan 44 Motonet- ja AD VaraosaMaailma -myymälää. Työtä konserni antaa 1000 ihmiselle.

    Ensi vuonna yhtiö aloittaa toimintansa maan rajojen ulkopuolella, Virossa.

    Broman Group on edelleen perheyritys, jonka omistavat kauppaneuvos Väinö H. Broman ja hänen poikansa Harri ja Eero Broman. Sukupolvenvaihdos tehtiin vuonna 1995.

    Artikkelin aiheet
    Broman Group
    vuoden perheyritys
    hyväntekeväisyys
    perheyritys
    Joensuu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria