• Ulkokanojen munat jäävät kaupassa luomun jalkoihin

    Uutiset
    6.10.201416:00
    Juhani Reku

    Suomalaismarkettien kananmunahyllyt täydentyivät ulkokanojen eli niin kutsuttujen free range -kanojen munilla puolisentoista vuotta sitten.

    Suomessa on tällä hetkellä Suomen Siipikarjaliiton rekisterin mukaan kolme tilaa, jotka tuottavat ulkokananmunia, kertoo liiton toiminnanjohtaja Lea Lastikka.

    Ulkokananmunat toi markkinoille ensimmäisenä Laitilassa toimiva Munax. Sen riveissä on tällä hetkellä kaksi ulkokananmunia tuottavaa tilaa Somerolla. Lisäksi Satamunalla on yksi Itä-Suomessa.

    Tuottajien keskuudessa kiinnostusta tuotannon lisäämiseen Lastikan mukaan kyllä olisi, mutta ainakin tällä hetkellä tuote on jäänyt luomumunien varjoon eikä se ole pystynyt lyömään markkinoilla läpi.

    Pienet markkinat ja tuotantotavan vaatimat investoinnit ovat yhdistelmä, joka tällä hetkellä estää laajentamisen.

    ”Kuluttajien kiinnostuksen ja tietoisuuden herättäminen vaatisi isoja markkinointiponnistuksia ja tuotteen esille tuomista. Tuotteen täytyisi erottua kananmunahyllyssä. Monissa kaupoissa tarjonta on myös satunnaista”, Lastikka pohtii.

    Free range -tuotantoon siirtyneiden kannalta tilanne ei silti ole huono.

    ”Kaikki menee kaupaksi mitä tuotetaan.”

    Munax myy tuotteensa Laitilan kanatarha -tuotemerkillä. Ulkokananmunia on tällä hetkellä myynnissä sekä S-ryhmän että K-ryhmän kaupoissa, erityisesti eteläisessä ja läntisessä Suomessa.

    Ulkokananmunien myyntiin ollaan Munaxin markkinointi- ja viestintäpäällikkö Lisa Savolan mukaan tyytyväisiä, vaikka tunnettuuden eteen täytyykin edelleen tehdä töitä.

    Monilla kuluttajilla on esimerkiksi vaikeuksia hahmottaa sitä, mikä on luomumunan ja ulkokananmunan ero.

    Kyse on täysin eri tuotteista, sillä luomukana ulkoilee kesäkauden ja syö luomurehua, ulkokana ulkoilee ympäri vuoden ja syö tavanomaisesti tuotettua rehua.

    Parhaiten tuote on tavoittanut ne kuluttajat, jotka ovat kiinnostuneita eläinten hyvinvointikysymyksistä, Savola kertoo.

    Kanojen ulkoilulla on Savolan mukaan näkyvä vaikutus munien laatuun. Ulkokanat syövät paljon ruohoa, ja sen ansiosta munien keltuainen on raikkaan keltainen.

    ”Siitä tulee ihanaa palautetta. Monet ovat tosi ilahtuneita ja ihastuneita.”

    Vaikka monet kuluttajat painottavat ulkokananmunan valitessaan hyvinvointinäkökulmaa, täytyy muistaa, että kaikki Suomen kanalat ovat tuotantotavasta riippumatta esimerkiksi salmonellavapaita, Savola pohtii.

    ”Sekä pakkaamoissa että tiloilla tehdään jatkuvasti työtä sen eteen, että tarttuvien tautien leviäminen pystytään estämään.”

    ”Moni suomalainen ei tule ajatelleeksi, että ei saksalaisilla lapsilla ole mahdollisuutta syödä raakaa taikinaa kuten suomalaislapsilla.”

    JUHANI REKU

    Saksalaisilla

    lapsilla ei ole mahdollisuutta syödä raakaa taikinaa.«

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    ulkokananmunat
    luomumunat
    Munax
    kuluttajakäyttäytyminen
    eläinhyvinvointi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle