• Keskustan Anne Kalmari: Yhdysteiden asfaltointiväli puolittumassa – myös verohelpotuksia maalle muuttaville esitetään

    Pienten lukioiden lisä turvaisi Kalmarin mukaan koulutuksellista tasa-arvoa.
    Keskustan Anne Kalmari valittiin maa- ja metsätalousvaliokunnan johtoon. Varapuheenjohtajaksi valittiin Teuvo Hakkarainen (ps.)
    Keskustan Anne Kalmari valittiin maa- ja metsätalousvaliokunnan johtoon. Varapuheenjohtajaksi valittiin Teuvo Hakkarainen (ps.) Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    28.2.201922:57
    Meri Vilen

    Suomi ei ole maailman ainoa laajojen maaseutualueiden maa. Silti meillä on yksi erityispiirre: Suomalaiset viihtyvät maaseudulla.

    Harvaan asuttu maaseutu kattaa 68 prosenttia maamme pinta-alasta. Maaseudulla sijaitsee myös valtaosa Suomen raaka-aineista.

    Harvaan asuttujen alueiden parlamentaarisen työryhmän raportin mukaan maaseudun tulevaisuus on hajautuneessa biotaloudessa. Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa jalostustoimintaa lähellä raaka-ainevaroja sekä lähienergiaa ja lähiruokaa.

    "Merkittävin asia raportissa on luonnonvarojen kestävän käytön lisääminen. Kun maaseutu menestyy, koko Suomi menestyy", kertoo työryhmän puheenjohtaja Anne Kalmari (kesk.).

    Kalmari on tyytyväinen myös tieverkon korjausvelan pienentämisen kirjaamisesta raporttiin.  Yhdysteiden asfaltointivälin lyhentäminen 50 vuodesta 25 vuoteen on tärkeä päätös.

    "Merkittävää on myös koulutuksellisen tasa-arvon turvaaminen, johon kuuluu muun muassa pienten lukioiden lisä."

    Työryhmän raportissa on otettu mallia Norjasta, jossa maaseutua pidetään asuttuna muun muassa verohelpotuksin. Esityksen mukaan harvaan asutuille alueille muuttavat voisivat tulevaisuudessa saada opintolainaansa anteeksi 2 600 euron arvosta. Harvaan asuttujen alueiden yrityksiltä poistettaisiin työnantajamaksut ja virkamiehille maksettaisiin syrjäseutulisää.

    Yhtenä toimenpiteenä työryhmä ehdottaa alueellisen sähköveron sähkönhankinnan kustannusten tasaamista.

    Luonnonvarakeskukssen (Luke) tutkijan Hilkka Vihisen mukaan väkilukutilastot antavat vääristyneen kuvan maamme asutuksesta. Ne yliarvioivat kaupunkien ja aliarvioivat maaseudun väkilukua. Tilastotiedot saavat niiden pohjalta tehdyt infrasturuktuuri- ja palveluverkoston kehittämissuunnitelmat vinoutumaan

    "Uskon, että raportin esitykset kantavat hallitusneuvotteluihin saakka ja pitkälle tulevaisuuteen" Kalmari sanoo.

    Perustuslaillisen ennakkoarvioinnin jälkeen valtioneuvosto päättää, ryhdytäänkö työryhmän esittämiin toimenpiteisiin.

    Lue lisää:

    Kalmari: "Häpeäraja ylittyy monessa kohtaa – asfaltointiväli voi olla harvaan asutuilla seuduilla jopa 60 vuotta"

    Artikkelin aiheet
    Anne Kalmari
    maaseutu
    yhdystiet
    verohelpotukset
    harvaan asutut alueet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria