• Varsinais-Suomessa ei välitöntä tarvetta uusille koronarajoituksille, Keski-Pohjanmaalla koronatilanne jatkuu vakavana – "Olen edelleen kohtuullisen huolissani"

    Keski-Pohjanmaalla tartunnan saaneet ovat pääosin rokottamattomia tai vasta hiljattain rokotuksen saaneita.
    Nykyiset suositukset muun muassa kasvomaskin käytöstä ja etätyöstä jatkuvat edelleen. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa
    Nykyiset suositukset muun muassa kasvomaskin käytöstä ja etätyöstä jatkuvat edelleen. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa 
    Uutiset
    20.10.202114:49
    STT

    Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä ei johtajaylilääkäri Mikko Pietilän mukaan ole nyt välitöntä tarvetta uusille koronarajoituksille. Sairaalakuormitus on pienentynyt muutaman viikon takaisesta puoleen, ja myös ilmaantuvuusluku on laskevalla käyrällä, hän kuvaa.

    Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila sanoi eilen illalla Ylellä, että alueellisten rajoitusten käyttöönottoa pitäisi harkita etenkin alueilla, joissa sairaalahoidon kapasiteetti on vaarantunut koronan vuoksi. Mahdollisia keinoja olisivat esimerkiksi etätyösuositus ja korkean tartuntariskin tilanteiden rajoittaminen.

    Pietilän mukaan Varsinais-Suomen alueella on nyt alle viisi tehohoitoista koronapotilasta, joita hoidetaan koronan vaatimassa eristyksessä. Sairaanhoitopiirissä on tehohoitopaikkoja kaikkiaan 20.

    "Toki olen edelleen kohtuullisen huolissani siitä, mihin mahdollisesti vielä voimme joutua, mutta tilanne ei nähdäkseni nyt ole sellainen, että meillä olisi tarvetta lähteä yhteiskuntaa uudelleen sulkemaan", hän sanoi STT:lle.

    "Kun olemme menossa parempaan suuntaan, voi olla vaikea saada ihmiset hyväksymään uusia rajoitustoimia ilman, että pystymme osoittamaan, että ne ovat nimenomaan oikeasuhtaisia ja välttämättömiä tässä tilanteessa."

    Varsinais-Suomessa muun muassa alueellinen maskisuositus on jo THL:n suositusta tiukempi, ja maskin käyttöä suositellaan yhä kaikille yli 12-vuotiaille koululaisille. Lisäksi Lounais-Suomen aluehallintovirasto määräsi viime viikolla Meyerin Turun telakan työmaille pakolliset terveystarkastukset.

    Pietilän mukaan olisi toki ollut järkevämpää purkaa valtakunnallisia rajoituksia hitaammin kuin mitä nyt on tehty ja odottaa sitä, että koronarokotusten kattavuus nousisi tavoiteltuun 80 prosenttiin.

    Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin koronatilanne jatkuu vakavana. Tartuntoja esiintyy eniten alle 10-vuotiailla sekä 10–19-vuotiaiden parissa, ja valtaosa tartunnoista tapahtuu perhepiirissä, todetaan alueellisen koronaryhmän tiedotteessa.

    Tartunnan saaneet ovat pääosin rokottamattomia tai vasta hiljattain rokotuksen saaneita.

    Sairaanhoitopiiri siirtyi 8. lokakuuta koronan leviämisvaiheeseen. Uusista koronarajoituksista ei tänään tehty päätöksiä, vaan nykyiset suositukset muun muassa kasvomaskin käytöstä ja etätyöstä jatkuvat edelleen.

    Artikkelin aiheet
    koronavirus
    Varsinais-Suomi
    Keski-Pohjanmaa
    koronarajoitukset
    sairaanhoitopiiri
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle