• Abba museoitui Tukholmaan

    Abba tunnetaan monenkirjavana kimaltavista esiintymisasuistaan. Veera Korhonen
    Abba tunnetaan monenkirjavana kimaltavista esiintymisasuistaan. Veera Korhonen Kuva: Viestilehtien arkisto
    Uutiset
    7.8.201316:00
    MT toimitus

    TUKHOLMA (MT)

    Abba on saanut oman museon Tukholmaan. Syystäkin.

    Ruotsalaisnelikon vaikutus popmusiikkiin hakee edelleen vertaa.

    Museossa Abban musiikki, videot, puvut, studiot ja kiertueet yhdistyvät mielenkiintoiseksi kokonaisuudeksi.

    Perinteisten, soittimilla, loistavilla esiintymisvaatteilla ja levyillä täytettyjen museovitriinien rinnalle nousevat uuden tekniikan avulla tuotetut elämykset.

    Museovieraat pääsevät laulamaan, soittamaan ja tanssimaan Abbaa.

    Jos pokkaa ja laulutaitoa riittää, vieraan on mahdollista kokeilla jopa lavaesiintymistä virtuaalisesti toteutettujen abbahahmojen kanssa.

    Museon esittelyssä apuna ovat henkilökohtaisia muistojaan äänioppaina kertovat alkuperäiset abbajäsenet.

    Aikuisten liput maksavat 195 kruunua, lapset ja perheet saavat alennusta.

    Lippuja myydään ovelta, mutta jonotuksen välttämiseksi ja sisäänpääsyn varmistamiseksi liput kannattaa varata etukäteen osoitteesta www.abbathemuseum.com.

    Puinen museo sijaitsee Tukholman keskustan tuntumassa Djurgårdenilla, Skanssenin lähellä.

    JARMO PALOKALLIO

    Avaa artikkelin PDF

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle