• MTV: Susilauman epäillään liikkuvan lähellä asutusta Espoossa

    Petoyhdyshenkilön mukaan kotieläimet tai lapset saattavat olla vaarassa. Hän kuitenkin painottaa, että uhkakuvien arviointi on syytä jättää poliisin arvioitavaksi.
    Susihavainnoista voi soittaa hätäkeskukseen.
    Susihavainnoista voi soittaa hätäkeskukseen.  Kuva: Viestimedia Oy
    Uutiset|Erä
    28.12.202411:15
    Maija Ala-Siurua

    Pohjois-Espoossa liikkuu kolme sutta tai villiä koiraeläintä lähellä asutusta. Alueelta on löytynyt myös kauriiden raatoja, kertoo MTV Uutiset. Aiheesta uutisoi myös Länsiväylä-lehti.

    Kun sudet liikkuvat asutuksen läheisyydessä, on asiaan suhtauduttava vakavasti, sanoo Espoo-Kauniaisten riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilö Jukka Kirjavainen MTV Uutisille.

    Kirjavaisen mukaan kotieläimet tai lapset saattavat olla vaarassa. Hän kuitenkin painottaa, että uhkakuvien arviointi on syytä jättää poliisin arvioitavaksi.

    ”Virallisena kantana sanon, että oikea toimintatapa on soittaa hätäkeskukseen, kun kohtuullisen tiiviisti asutulla alueella havaitsee susilauman liikkuvan. Se on täysin validi syy hätäkeskuspuheluun”, Kirjavainen sanoo MTV Uutisille.

    Länsiväylä-lehti uutisoi perjantaina, että Espoon Laaksolahden ja Lippajärven alueella on tehty joulunpyhien aikana useita havaintoja, joiden mukaan alueella on liikkunut susia.

    Lehden mukaan havaintoja ei ole pystytty vahvistamaan, mutta Pitkäjärveä ympäröivältä alueelta on löydetty myös useita sorkkaeläinten raatoja.

    MTV uutiset: Petoyhdyshenkilö Espoon epäillystä susilaumasta: "Kotieläimet tai lapset voivat olla vaarassa"

    Länsiväylä: Pitkäjärven ympäristöstä löytynyt raatoja, alueelta useita susihavaintoja

    Artikkelin aiheet
    susi
    Espoo
    luonto
    villieläin
    turvallisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle