• Hallitus korottamassa kaivosten vakuusmaksua – myös kaivosvero tulossa

    Kansalaisaloite Kaivoslaki nyt! eduskunnan käsittelyssä.
    Terrafamen nikkelikaivos Sotkamossa herätti pahaa verta kansalaisissa. Nyt hallitus on kiristämässä kaivosyhtiöiden verotusta.
    Terrafamen nikkelikaivos Sotkamossa herätti pahaa verta kansalaisissa. Nyt hallitus on kiristämässä kaivosyhtiöiden verotusta. Kuva: Pentti Vänskä
    Uutiset
    18.10.201908:00
    Jouko Kyytsönen

    Hallitus on korottamassa kaivosyhtiöiden vakuusmaksuja sekä mahdollisesti kaivosveroa. Molemmilla on eduskunnassa melko laaja kannatus, selvisi keskiviikkona kaivoslakia koskevan kansalaisaloitteen käsittelyssä.

    Elinkeinoministeri Katri Kulmuni (kesk.) kertoi aiemmin STT:lle, että hallitus aikoo kiristää vakuusmaksuja, joilla korvataan kaivostoiminnan haittoja.

    Kaivoslain uudistus on tulossa eduskunnan käsiteltäväksi ensi vuoden aikana.

    Vakuusrahaa käytettäisiin ympäristövahinkojen ja -haittojen korjaamiseen sekä sulkemiskustannuksiin. Kaivoksen sulkemiskustannukset voivat tuoda yhteiskunnalle jopa miljoonien eurojen kustannukset.

    Nykyisin vakuudet ovat kattaneet vain minimin, esimerkiksi kaivoksen aitaamisen.

    Kulmuni toivoo, että uudenlaisesta kaivosverosta aloitettaisiin selvitys. Verotulot pitäisi ohjata kaivoskunnille, jonne mahdolliset haitatkin tulevat.

    Kaivosveroa voitaisiin periä esimerkiksi kaivosten nettotuotosta.

    Kaivosteollisuus ei kannata kaivosveroa, mutta löytää Kulmunin kannoista paljon myönteisiä puolia, Kaivosteollisuus ry:n toiminnanjohtaja Pekka Suomela toteaa.

    Hän muistuttaa, että kaivoksilla on käynnissä 800 miljoonan euron investoinnit. "Vastuullisuudessa olemme Euroopan kärkikaartia, Kestävä kaivostoiminta -verkoston vastuullisuustyö on ainutlaatuista Euroopassa."

    Kaivoslaki nyt! -kansalaisaloite pyrkii muuttamaan kaivoslakia siten, että kaivosmineraalit olisivat valtion ja maanomistajien omaisuutta. Nykyisin yhtiöt saavat omistuksen itselleen. Eduskunnassa arvosteltiin menettelyä vanhanaikaiseksi.

    Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah sanoi eduskunnassa, että valtauslainsäädäntö on erityisen korjauksen tarpeessa.

    "Se osio tässä kaivoslainsäädännössä on se, joka monia hiertää. Se on tehty ikään kuin siinä hengessä, että Suomi oli vielä pääomaköyhä, ja on ollut tärkeää, että kunhan vain joku tulee ja perustaa tälle alueelle kaivoksen", hän sanoi.

    Artikkelin aiheet
    kaivoslaki
    kaivosvero
    hallitus
    kaivostoiminta
    kansalaisaloite
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle