• EU-komissio madaltaa jälleen odotuksiaan euroalueen talouskasvusta – hinnat nousevat vilkkaasti

    Inflaatioksi ennustetaan 6,1 prosenttia.
    Komissio arvioi Suomen talouden kasvavan tänä vuonna 1,6 prosenttia, kun helmikuussa ennuste oli 3 prosenttia. Lehtikuva / Markku Ulander.
    Komissio arvioi Suomen talouden kasvavan tänä vuonna 1,6 prosenttia, kun helmikuussa ennuste oli 3 prosenttia. Lehtikuva / Markku Ulander.  
    Uutiset|Talous
    16.5.202212:56
    STT

    Euroopan komissio madaltaa odotuksiaan euroalueen talouskasvusta, koska Venäjän hyökkäys Ukrainaan on aiheuttanut laajaa epävarmuutta ja nostanut muun muassa energian hintaa.

    Kevään talousennusteessaan komissio arvioi euroalueen tämän vuoden talouskasvuksi 2,7 prosenttia. Vielä alkuvuodesta odotus oli, että euroalueen talous kasvaisi 4 prosenttia.

    Komissio madaltaa myös ennustettaan Suomen talouskasvusta. Komissio arvioi Suomen talouden kasvavan tänä vuonna 1,6 prosenttia, kun helmikuussa ennuste oli 3 prosenttia.

    Komission mukaan merkittävin isku EU-maihin ja muihin talouksiin tulee energian kallistumisesta. Hinnat olivat nousussa jo viime vuonna, mutta Venäjän hyökkäyksen myötä on syntynyt uutta epävarmuutta muun muassa energiatoimituksista.

    Sota Ukrainassa luo laajaa epävarmuutta, mikä näkyy myös toimitusketjujen häiriöinä, jotka osaltaan hidastavat talouskasvua.

    Komission mukaan euroalueen kasvu voi jäädä tänä vuonna nyt ennustettua matalammalle, mutta paljon riippuu siitä, miten tilanne Ukrainassa kehittyy.

    Komission varapuheenjohtajan Valdis Dombrovskisin mukaan EU-maiden talouksien perusta on kuitenkin kunnossa. Ennen Venäjän hyökkäyksen alkua EU-maat olivat toipumassa pandemian aiheuttamasta talouskriisistä hyvää tahtia ja uusia työpaikkoja syntyy EU-maissa, joten työttömyysluvut pysyvät pääosin matalina.

    Taloutta tukee myös pandemian aikana luotu suuri elpymispaketti, johon kuuluvia toimia ollaan toteuttamassa.

    Inflaatio eli yleisen hintatason nousu näkyy myös ruuan ja perustarvikkeiden hinnoissa, joten kotitalouksien ostovoima on vähenemässä.

    Komissio ennustaa tälle vuodelle euroalueen inflaatioksi 6,1 prosenttia. Suomen inflaatioluku olisi komission mukaan pienempi: 4,5 prosenttia.

    Talouskomissaari Paolo Gentilonin mukaan euroalueen inflaatio on rahaliiton historian korkeimmissa lukemissa.

    ”Inflaation odotetaan saavuttavan huippunsa 6,9 prosenttia tämän vuoden toisella neljänneksellä ja sen jälkeen laskevan vähitellen”, Gentiloni sanoi tiedotustilaisuudessa.

    Artikkelin aiheet
    euroalueen talouskasvu
    inflaatio
    EU-komissio
    energia
    Ukrainan sota
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria