• Tallien turvallisuus puutteellista

    Uutiset
    25.3.201515:00
    Jukka Lehtinen

    Etelä-Suomen aluehallintovirasto selvitti toimialueensa ratsastustallien turvallisuutta. Turvallisuusasiat olivat edelliseen selvitykseen verrattuna kehittyneet, mutta parannettavaakin löytyi.

    Esimerkiksi talleilla käytettävien välineiden huoltopäiväkirjat puuttuivat tai niitä ei ollut käytetty lainkaan lähes puolella tarkastetuista talleista. Kolmasosalla talleista hätätilanteiden poistumisharjoitus oli jäänyt toteuttamatta ja hätätilanneohjeet puuttuivat ilmoitustaululta.

    Muita ongelmakohteita olivat muun muassa puutteelliset alkusammutusvälineet ja vaillinaiset toimintaohjeet onnettomuus- ja hätätilanteita varten.

    Avin mukaan eräiden ratsastustallien mielestä suurimmat riskit aiheutuvat osaamattomasta opetuksesta sekä sopimattomien hevosten käytöstä.

    JUKKA LEHTINEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    ratsastustallit
    turvallisuus
    Etelä-Suomen aluehallintovirasto
    hevosten hoito
    työturvallisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle