• Elokuun alkuun vaihtelevaa kesäsäätä ‒ paikoin yhä ukkoskuuroja

    Elokuu alkaa lämpimänä mutta paikoin epävakaisena. Heinäkuussa hellettä mitattiin useana päivänä.
    Kesäisen epävakaata säätä luvassa.
    Kesäisen epävakaata säätä luvassa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Sää
    31.7.202618:19
    Eevi Silvennoinen

    Kuukausi vaihtuu kesäisen epävakaisessa säässä. Perjantaina maan yli liikkui säärintama, johon liittyi sade- ja ukkoskuuroja. Yöhön mennessä rintama on väistynyt enimmäkseen Suomen itäpuolelle, mutta itärajan tuntumassa voi vielä sadella.

    Lauantaina sää on monin paikoin poutainen. Lapissa ja paikoin maan etelä- ja keskiosassa paistaa aurinko. Pohjois-Pohjanmaalta Kainuuseen ulottuvalla alueella voi kuitenkin yhä muodostua sade- ja ukkoskuuroja.

    Lauantaina sää on suurimmassa osassa maata poutainen.
    Lauantaina sää on suurimmassa osassa maata poutainen. Kuva: Ilmatieteen laitos

    Heinäkuussa hellettä mitattiin jossain päin maata 15 päivänä. Elokuun ensimmäisenä päivänä lämpötila voi vielä yltää hellelukemiin maan itäosassa, mutta sen jälkeen helteet väistyvät pois Suomen yltä.

    Sunnuntaina ja maanantaina lämpimintä on maan eteläosassa, missä lämpötila nousee 21 ja 23 asteen välille. 20 asteen lämpötiloja mitataan yleisesti maan etelä- ja keskiosassa. Maan pohjoisosassa on hieman viileämpää, vaikka vielä sunnuntaina lämpötila voi nousta 20 asteeseen Etelä-Lappia myöten.

    Vaikka helteisten päivien jälkeen alkava viikko voi tuntua viileältä, ovat lämpötilat tavanomaisia tai hieman tavanomaista alhaisempia elokuun alun lämpötiloja.

    Eevi Silvennoinen

    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi

    Tästä pääset MT:n sääpalveluun

    Artikkelin aiheet
    sää
    elokuu
    ukkoskuuro
    helle
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita