• ”Asiakas unohdetaansuuruuden tavoittelussa”

    Uutiset
    4.1.201215:00
    REIJO VESTERINEN

    Asiakas unohdetaan tehokkuuden lisäämisessä ja yksikkökokojen suurentamisessa, Keski-Suomen maakuntajohtaja Anita Mikkonen kirjoittaa blogissaan.

    Mikkosen mielestä suuruuden ekonomialla ei hoideta julkista taloutta kuntoon. Nykyistä suurempien kuntien oletetaan muodostuvan vahvoiksi peruskunniksi, joissa kansanvalta ja nykyistä yksinkertaisempi hallinto lyövät kättä toisilleen.

    Maakuntatasoiset kuntayhtymät on tässä vaiheessa jätetty rauhaan.

    ”Minne on unohtunut itse asiakas?”, Mikkonen kysyy. Kukaan ei laske euroissa asiakkaille koituvia haittoja, kuten matka- ja ajankäyttökustannuksia.

    Vähäisiä ovat myös arviot paikallistuntemuksen merkityksestä, kun palvelut etääntyvät. Erityisesti hätäkeskuksen siirto Jyväskylästä Vaasaan epäilyttää Mikkosta.

    Viimeisen vuosikymmenen aikana tuotannon tehostumisesta 80 prosenttia on informaatioteknologian ansiota. Silti tietoliikenneyhteydet ovat pullonkaulana varsinkin haja-asutusalueilla.

    Vuosien ponnistelujen jälkeen laajakaistahankkeet ovat alkaneet edetä myös Keski-Suomen kunnissa.

    Mikkonen toivoo, että lähitulevaisuudessa vuorovaikutteiset nettipalvelut vähentäisivät esimerkiksi sairaanhoidon laitospalvelujen ja kontrollikäyntien tarvetta. Netin kautta oletettavasti hoituvat yhä useammat Kelan, TE-toimistojen, verottajan, poliisin ja kuntien palvelut.

    Tulevaisuuden palvelumuodot eivät Mikkosen mielestä vaadi isoja keskuksia eikä suuria konttoreita.

    Työtä voidaan jakaa ja ohjata myös pienille paikkakunnille ja lähelle asiakkaita. Paikallista asiantuntemusta ei pidä Mikkosen mukaan missään oloissa vähätellä.

    REIJO VESTERINEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    asiakaslähtöisyys
    julkiset palvelut
    aluehallinto
    Keski-Suomi
    digitalisaatio
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle