• Yhdysvallat hyväksyi suuren asekaupan Israeliin

    Maan ulkoministeriön mukaan aseet parantavat Israelin kykyä puolustautua nykyisiä ja tulevia uhkia vastaan.
    Kauppaan kuuluu muun muassa F-15-hävittäjiä. LEHTIKUVA/AFP.
    Kauppaan kuuluu muun muassa F-15-hävittäjiä. LEHTIKUVA/AFP.  
    Uutiset|Politiikka
    14.8.202407:11
    STT–AFP

    Yhdysvallat on hyväksynyt yli 20 miljardin dollarin suuruiset asekaupat Israeliin. Kauppaan kuuluu muun muassa F-15-hävittäjiä ja lähes 33  000 kranaattia hyökkäysvaunuihin.

    Ulkoministeriön tiedonannossa kongressille todettiin kaupan parantavan Israelin kykyä vastata vihollistensa nykyisiin ja tuleviin uhkiin.

    Yhdysvaltojen asekauppoja Israeliin on kritisoitu yli kymmenen kuukautta jatkuneen Gazan sodan vuoksi, sillä sota on aiheuttanut valtavaa kärsimystä alueen siviileille.

    Lisää aiheesta
    • Yhdysvaltain asevoimien esitteen mukaan ohjukset soveltuvat laukaistavaksi muun muassa Suomen tilaamista F-35-hävittäjistä.

      Politiikka | Yhdysvallat on hyväksynyt mahdollisen 500 miljoonan dollarin ohjuskaupan Suomeen

    • Puolustusministeri Lloyd Austin päätti hätävalmiudesta, jotta Yhdysvallat voi tarvittaessa nopeasti vastata heikentyneeseen turvallisuustilanteeseen Lähi-idässä. LEHTIKUVA/AFP.

      Ulkomaat | Yhdysvaltain asevoimat on asettanut 2 000 sotilastaan hätävalmiuteen Lähi-idän konfliktin vuoksi – sopimus avun toimittamisesta siviileille lähellä

    • Yhdysvaltain presidentti Joe Biden. LEHTIKUVA/AFP.

      Politiikka | Mediat: Biden määräsi Yhdysvaltojen asevoimat avaamaan Gazaan sataman avustuskuljetuksille

    Artikkelin aiheet
    Yhdysvallat
    Israel
    asekauppa
    Gazan sota
    ulkomaanuutiset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa