• Kauppa peruisi veronkorotukset

    Joka kahdeksas kauppa lopetti alkuvuonna, erityisen vaikea alkuvuosi on ollut erikoisliikkeille. Kaupan liitto ehdottaa täsmäelvytyksen sijasta veronkorotusten perumista, jotta talousahdinko hellittäisi.
    Lempäälän Ideapark, kauppakeskus, ostoskeskus, asiakas.
    Lempäälän Ideapark, kauppakeskus, ostoskeskus, asiakas. Kuva: Jaana Kankaanpaa
    Uutiset
    5.8.201316:12
    MT toimitus

    Kaupan liitossa lasketaan alan yrityksistä melkein 13 prosentin lopettaneen tammi-huhtikuussa. Vaikeaa on varsinkin erikoiskaupoilla.

    Pääekonomisti Jaana Kurjenoja sanoo yksityisen kulutuksen vähentyneen. Ulkomainen verkkokauppaa syö pieniä erikoiskauppoja.

    Liitto ennusti maanantaina kauppamääriin neljän prosentin lopahdusta tänä vuonna.Vähittäiskauppa polki alkuvuoden paikallaan viimevuotiseen verrattuna.

    ”Kotitalouksien ostovoima heikkeni, ja työllisten määrä pieneni”, Kurjenoja pohjustaa.

    Autokaupassa myynnin pudotus on suurinta. Loppuvuodesta alan myynti tasaantunee. Pientä käännettä havaittiin huhtikuussa.

    Ensi vuonna vähittäiskaupalle ennustetaan vaisua puolen prosentin kasvua. Muun kauppa kääntyy hitaaseen alle kahden prosentin kasvuun.

    Laskevan myynnin ei uskota turvaavan nykyisiä 300 000 työpaikkaa. Ennusteen mukaan ne vähenisivät 6 000:lla. Vähittäiskauppa on Suomen suurin työllistäjä.

    Kaupan liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala sanoo veroratkaisujen ja talouspolitiikan rankaisevan kauppaa. Veronkorotukset voitaisiin perua tältä vuodelta.

    ”Täsmäelvytys lisää velkaantumista.”

    Artikkelin aiheet
    Kaupan liitto
    veronkorotukset
    vähittäiskauppa
    talousahdinko
    työllisyys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle