• Maitotuotteiden hinnat nousuun ensi vuonna

    Uutiset
    20.4.201516:00
    Jouko Kyytsönen

    Maitotuotteiden hinnan lasku on jo pysähtynyt ja ensi vuodeksi ennustetaan nousua, joten Valion ja tuottajien tilanteen ei pitäisi enää ainakaan huonontua vaan päinvastoin, maatalousekonomisti Kyösti Arovuori Pellervon Taloustutkimus PTT:stä sanoo.

    Maitoa tuotetaan ja jalostetaan sama määrä kuin ennenkin, mutta Venäjän vuoksi tuotteiden arvo on pudonnut. Nyt tuotetaan maitojauhetta ja voita jogurtin ja juuston sijaan.

    ”Valio joutuu sopeutumaan sekä tuottajahintaa laskemalla että tehostamaan, jonka vuoksi käydään yt-neuvotteluja.”

    Hänen mukaansa Valio sopeuttaa toimintaansa ensisijaisesti tuottajahinnoilla, mutta yhtiö ja meijerit pystyvät paikkaamaan osan vaihtelusta. ”Valio on hyvin vakavarainen ja sillä on useita hyviä vuosia takanaan, joten ei yritys yhteen vuoteen kaadu.”

    Valiolaisilla osuusmeijereillä on taloudellisia eroja, mikä näkyy jonkin verran tuottajahinnassa.

    ”Jos loppuvuonna menisi selvästi nykyistä paremmin, se näkyisi jälkitileissä.”

    Yhtiöllä on menossa iso investointi Riihimäelle, joka täytyy saada maksettua. Maitoa jalostetaan kuitenkin entiset määrät, joten kapasiteetin käyttöaste ei laske.

    Jouko Kyytsönen

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    maitotuotteet
    Valio
    hinnat
    maatalous
    PTT
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria