• Upin Mika Aaltola hyppäsi IS:n presidenttikyselyn kärkeen

    Kärkipaikalla on ensimmäistä kertaa politiikan ulkopuolinen henkilö
    Kuluneen kevään aikana Mika Aaltola on kommentoinut mediassa toistuvasti kansainvälisen politiikan kiemuroita. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto.
    Kuluneen kevään aikana Mika Aaltola on kommentoinut mediassa toistuvasti kansainvälisen politiikan kiemuroita. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto.  
    Uutiset|Politiikka
    21.10.202207:54
    STT

    Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola on noussut Ilta-Sanomien presidenttikyselyn kärkeen.

    Kyselyssä haastateltavat saivat valita 30 nimen listalta ne, joita voisivat kuvitella äänestävänsä vuoden 2024 presidentinvaaleissa.

    Vastaajista 44 prosenttia saattoi kuvitella äänestävänsä Aaltolaa. Toisen sijansa säilyttäneestä ulkoministeri Pekka Haavistosta (vihr.) samaa sanoi 43 prosenttia.

    Kolmanneksi putosi 42 prosentin hyväksynnän saanut Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn (kesk.), joka on pitänyt kärkisijaa parin vuoden ajan.

    Ulkopoliittisia aiheita mediassakin kommentoiva Aaltola on ollut otsikoissa varsin runsaasti Venäjän aloitettua hyökkäyssotansa Ukrainassa.

    Aaltolan suosio kyselyssä on kasvanut toukokuusta 12 prosenttiyksikköä, Rehnin suosiosta on puolestaan karissut seitsemän ja Haavistolta kaksi prosenttiyksikköä.

    Neljännelle sijalle ylsi pääministeri Sanna Marin (sd.) 29 prosentin suosiolla, ja vain prosenttiyksikön vähemmän sai viidentenä oleva ex-pääministeri Alexander Stubb (kok.).

    Kysely on esivaalinomainen, sillä ehdokkaita ei ole vielä asetettu. Äänen saattoi myös antaa useammallekin henkilölle, joita voisi kuvitella äänestävänsä.

    Taloustutkimus haastatteli kyselyyn 1  115 henkilöä internetpaneelissa lokakuun 18.–20. Virhemarginaali on noin 2,5 prosenttia suuntaansa.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa