• Kalevalaa vuorokauden ympäri

    Sibelius-akatemian kansanmusiikin opiskelijaryhmä sai ruokapöytäkeskustelussa loistavan idean. Kalevalan päivänä 28. helmikuuta laulettaisiin läpi koko Kalevala, kannesta kanteen.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    28.2.201314:43
    MT toimitus

    Tarkoitus oli ensin laulella omaksi iloksi, mutta pian päätettiin tehdä tapahtumasta julkinen.

    ”Aikanaan kaikki Kalevalan runot on laulettu kun ne on kirjattu muistiin. Nykyisin Kalevalaa ei enää käytetä laulukirjana. Halusimme laulaen tuoda esiin suomalaisia sankaritarinoita”, sanoo Amanda Kauranne , yksi tapahtuman järjestäjistä.

    Laulumaratoni alkoi keskiyöllä kalenterin kääntyessä Kalevalan päiväksi Sibelius-Akatemian tiloissa. Aamun koittaessa kulkue lähti liikkeelle Helsingin kaduille. Heti aamulla musiikkitalolla paikalla oli paljon yleisöä.

    ”Jo yöllä puhelin soi ja kysyttiin, voiko osallistua laulamiseen”, nauraa Kauranne.

    Tarinat etenevät taukoamatta esilaulajan ja köörin yhteistyönä. Myös sooloesityksiä kuullaan. Kalevala sisältää noin 23 000 säettä.

    ”Tapahtuma järjestetään käytännössä nollabudjetilla. Koulumme kansanmusiikin aineryhmä on sponsoroinut hieman, ja opiskelijajärjestöltä saadaan ilmaiseksi äänentoistolaitteet torstain iltatapahtumaan Vanhalla ylioppilastalolla”, kertoo Kauranne.

    ”Olisi hauska tehdä tapahtumasta perinne, mutta onhan tässä paljon työtä”, lisää hän.

    Laulaminen jatkuu edelleen perjantaina. Viimeiset säkeet lauletaan eduskuntatalon portailla iltapäivällä.

    Katso video Kalevalamaraton Helsingissä

    Artikkelin aiheet
    Kalevala
    kansanmusiikki
    Sibelius-Akatemia
    laulumaraton
    Helsinki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle