
Asuinrakentaminen toipuu Suomessa odotettuakin hitaammin. Arvio on kiinteistönomistajia ja rakennuttajia edustavan Raklin, joka julkaisi tiistaina toimialalle suhdanne-ennusteen.
Suomessa rakentamisen kehitys on ollut odotettua heikompaa alkuvuoden aikana ja osa aiemmin ennustetusta kasvusta lykkäytyy ensi vuoden puolelle. Rakentamisen tuotannon arvon odotetaan nyt kasvavan 2,5–3,0 prosenttia vuonna 2025 ja seitsemän prosenttia vuonna 2026.
Tänä vuonna heikompia lukuja ajaa erityisesti asuinrakentamisen odotettua pienempi kehitys alkuvuoden aikana.
Myös toimitilarakentamisen puolella alkuvuosi on lähtenyt vaisusti käyntiin, mutta sektorille ennakoidaan silti kasvua. Korjausrakentamisessa kasvu jää lähelle nollaa tänä ja ensi vuonna.
Pääkaupunkiseudulla rakentamisen näkymät ovat muuta maata heikommat, sillä rakentaminen jää noin 1–2 prosenttia miinukselle vuonna 2025.
”Rakentamisen kehitys oli pettymys alkuvuodesta. Lisääntynyt taloudellinen epävarmuus, tilojen liikatarjonta, korkeat rakennuskustannukset ja vaisu kysyntä eivät antaneet eväitä kasvuun. Suomessa rakentamisen pitkän aikavälin näkymät ovat kuitenkin valoisammat kuin mitä nykyinen kehitys antaa ymmärtää, toteaa Raklin pääekonomisti Julia Ruotsi.
Asuntopuolella suurten kaupunkien voimakas väestönkasvu alkaa sulattaa omistus- ja vuokra-asuntojen liikatarjontaa.
Ulkomaisten kiinteistösijoittajien suosiossa ovat olleet asunnot, yhteiskuntakiinteistöt ja liiketilat.
Kiinteistösijoituspuolella kauppa jo käy hiljaisten vuosien jälkeen: ulkomaiset sijoittajat ovat käyneet joukolla kaupoilla Suomessa.
Kiinteistökauppavolyymin kasvua on ajanut alkuvuonna ulkomaisten sijoittajien aktiivisuus. Kuluvan vuoden transaktiovolyymin ennustetaan nousevan noin neljään miljardiin euroon eli 80 prosenttia korkeammaksi kuin viime vuonna.
Kiinteistökaupan kasvua tukevat talouden asteittainen vahvistuminen, korkotason lasku, kansainvälisten pääomien asteittainen kasvu ja näköpiirissä olevien loppuvuoden transaktioiden määrä. Sijoittajien suosiossa vuoden alkupuolella ovat olleet erityisesti asunnot, yhteiskuntakiinteistöt ja liiketilat.
Yhdysvaltojen ja EU:n tullisopimuksella merkittäviä vaikutuksia kiinteistö- ja rakentamisalan näkymiin.
Vaikka tullimaksujen korottaminen 15 prosenttiin hidastaisi Suomen viennin kasvua, niin sopimus vähentää kauppapolitiikkaan liittyvää epävarmuutta, mikä osaltaan tukee talouskasvua.
”Tullisopimuksella on merkittäviä vaikutuksia Suomen kiinteistö- ja rakentamisalan näkymiin. Sopimus parantaa alan kasvunäkymiä, jos epävarmuus hälvenee, vältetään kauppasota ja EU ei aseta Yhdysvalloille vastatulleja.”
Kokonaisuudessaan tullisopimuksen seurauksena Suomen talouskasvu saattaa jäädä ennustettua korkeammaksi, pääekonomisti Julia Ruotsi ynnää.