• Valtteri-lumimyräkkä saapuu Suomeen viikonlopuksi, sähkökatkoksia odotettavissa – "Voidaan puhua jo myrskystä"

    "Tällaista laaja-alaista matalapainetta ei ole vielä tullut Suomeen tänä talvena", meteorologi kertoo.
    Lunta tulee viikonlopun aikana maan etelä- ja keskiosiin 20–30 senttiä, Uudellemaalle ja Satakuntaan jopa 30–40 senttiä.
    Lunta tulee viikonlopun aikana maan etelä- ja keskiosiin 20–30 senttiä, Uudellemaalle ja Satakuntaan jopa 30–40 senttiä. Kuva: LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
    Uutiset
    28.1.202210:12
    STT

    Valtteriksi nimetty lumimyräkkä saapuu Suomeen viikonlopuksi, kertoo STT:lle Ilmatieteen laitoksen meteorologi Jari Tuovinen.

    "Voidaan puhua jo myrskystä. Tuulet voimistuvat niin että mennään myrskyn tasolle viimeistään sunnuntaina", Tuovinen sanoo.

    Lauantain ja sunnuntain aikana matalapaineen keskus tuo lähes koko maahan runsaita lumisateita, voimakkaita tuulenpuuskia ja myrskyä merialueille. Lunta tulee viikonlopun aikana maan etelä- ja keskiosiin 20–30 senttiä, Uudellemaalle ja Satakuntaan jopa 30–40 senttiä.

    "Tällaista laaja-alaista matalapainetta ei ole vielä tullut Suomeen tänä talvena. Tämä on ensimmäinen kunnon matalapaine, joka tuo valtaosan sateista lumena, ja talven ensimmäinen kunnon pitkäkestoinen lumimyräkkä", Tuovinen sanoo.

    Hänen mukaansa odotettavissa voi olla myös sähkökatkoksia.

    Vain Keski- ja Pohjois-Lapissa lumisateet jäävät vähäisiksi. Myös lounaisrannikolla ja Turun seudulla osa sateesta voi tulla vetenä tai räntänä.

    Ajokelit huononevat koko maassa lukuun ottamatta Keski- ja Pohjois-Lappia.

    "Lumisateiden alettua viimeistään lauantaina iltapäivällä ajokeli muuttuu erittäin huonoksi. Huonoja ajokelejä on Etelä-Lappiin asti sunnuntai-iltaan saakka", Tuovinen kertoo.

    Suomen lounaisilla merialueilla tuulet yltävät myrskyksi asti ja merellä tuulee jopa yli 23 metriä sekunnissa. Rannikoilla saattaa esiintyä tuulenpuuskia, jotka yltävät yli 20 metriin sekunnissa.

    Artikkelin aiheet
    Valtteri-lumimyräkkä
    sää
    lumimyrsky
    Suomi
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria