• EU-budjetti sai mepeiltä vihreää valoa

    Uutiset
    5.7.201316:00
    MT toimitus

    STRASBOURG (MT)

    EU-parlamentti hyväksyi keskiviikkona Strasbourgissa unionin budjettikehykset vuosille 2014–2020.

    Äänin 474–193 syntynyt täysistunnon päätös on edelleen poliittinen lupaus. Muodollinen hyväksyntä on edessä syyskuussa.

    Parlamentin päätöslauselma noudattaa parlamentin puhemiehen Martin Schulzin ja Irlannin pääministerin Enda Kennyn viime torstaina sorvaamaa kompromissia.

    Rahasummat pysyvät EU-maiden johtajien helmikuussa paaluttamissa luvuissa. Seitsemän vuoden budjetin suuruus on enintään 960 miljardia euroa.

    Mepit saivat läpi vaatimuksensa siitä, että vuosittain käyttämättä jääneet rahat siirretään seuraavan vuoden budjettiin. Niitä ei palauteta jäsenmaille, kuten tähän asti on tehty.

    Vuonna 2016 rahoituskehyksiin tehdään puolivälin tarkistus, jotta ensi vuoden vaaleissa valittavat uudet mepit pääsevät vaikuttamaan sen sisältöön. Eri maiden saamiin rahoihin tarkistus ei kuitenkaan vaikuta.

    Jäsenmaat suostuivat myös siihen, että tämän vuoden budjettia uhkaava 11,2 miljardin euron alijäämä katetaan ennen kuin uusi rahoituskausi alkaa.

    Rahoituskehyksen varoja kohdennetaan etupainotteisesti muun muassa nuorisotyöttömyyden hoitoon. Lisäksi apua vähävaraisille EU-kansalaisille kasvatettiin 2,5 miljardista eurosta 3,5 miljardiin.

    Budjettikehys hyväksyttiin europarlamentin suurten ryhmien tuella. Merkittävistä ryhmistä vain vihreät vastustivat sopua.

    Vihreiden mielestä EU-budjettiin tehtiin liian suuria säästöjä vääriin paikkoihin.

    ”Nyt leikattiin tulevaisuuteen suuntautuvista rahoista. Vanhat jättiläiset, maatalous- ja aluepolitiikka taas pidettiin lähes entisellään”, Satu Hassi (vihr.) moittii.

    Liberaaliryhmää edustavan Nils Torvaldsin (r.) mukaan EU-budjetti ei vieläkään toteuta parlamentarismin periaatetta.

    ”Rahojen käytöstä päättäminen kuuluisi vaaleilla valitulle parlamentille. Nyt jäsenmaat päättävät EU:n rahoista.”

    Torvaldsin mielestä EU:n pitäisi toimia omien tulojen pohjalta eikä jäsenmailta kerättävien maksujen varassa.

    ”Se on ollut unionin perusperiaate alusta lähtien. Tullimaksujen pieneneminen on kuitenkin johtanut siihen, että EU on koko ajan riippuvaisempi jäsenmaksuista.”

    EU:n omien tulojen lisäämistä selvitetään nyt korkean tason työryhmässä. 2016 on tarkoitus päättää, muutetaanko järjestelmää vuonna 2020 alkavalla rahoituskaudella.

    NIKLAS HOLMBERG

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    eu-budjetti
    EU-parlamentti
    rahoituskehys
    Martin Schulz
    Enda Kenny
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria