• Lomittajan palkka ei vastaa työn vaativuutta

    Uutiset
    30.10.201515:00
    MT toimitus

    Lomituspalveluista aiotaan säästää 20 miljoonaa euroa ensi vuodesta alkaen. Sen seurauksena lomaan oikeutettujen tilojen määrä vähenee, jonka vuoksi lomittajia joudutaan vähentämään. Maksullisen lomituksen hinta nousee 11,6 eurosta 16 euroon, ja viikonlopun lomituksia yritetään välttää kokonaan.

    Maatalouslomittajat-lehden päätoimittaja Raimo Kivineva toteaa (MT 19.10.), että maatalouslomittajille maksetaan kunnissa pienintä palkkaa. Jos säästöt toteutuvat, palkka laskee entisestään, etenkin viikonloppulisien poistumisen takia.

    Maksullisen lomituksen korkean hinnan vuoksi ylityötunteja vältellään tulevaisuudessa varmasti.

    Uskon myös, että lomatoimistot ovat säästöpaineiden myötä entistä halukkaampia antamaan lomittajille kaikki ylimääräiset korvaukset vapaapäivinä.

    Maatalouslomittajan työ on vaativaa fyysisesti ja henkisesti. Työssä on paljon toistoja, raskaita työvaiheita ja nostoja.

    Naislomittajan on pystyttävä tekemään myös tilan isännän työt, vaikka se olisi fyysisesti hankalampaa ja raskaampaa. Työtä on vaikeaa helpottaa omatoimisesti, koska se vaatisi tiloilta investointeja tai muutoksia.

    Muiden alojen palkkatasoon omaansa verratessaan lomittaja pettyy. Maatalouslomittaja kantaa työssään suurta vastuuta.

    Lomituksella on suuri vaikutus tilan tuotantoon. Tämä näkyy varsinkin pitkäaikaisessa sijaisavussa.

    Lomaileva tilan väki ei halua soittoja, joten isoja päätöksiä on pystyttävä tekemään yllättävissä tilanteissa. Maatilat ovat taloudellisesti ahtaalla, joten ei ole helppoa tehdä päätöksiä esimerkiksi kutsua paikalle eläinlääkäri tai huoltomies.

    Kuluttaja haluaa laadukasta kotimaista ruokaa. Jotta sen saanti voidaan turvata, tarvitaan osaavia ja jaksavia lomittajia, jotka omalla toiminnallaan auttavat tilallisia jaksamaan.

    Tehdystä työstä kuuluu saada sitä vastaava palkka.

    Salla Pekonen

    maatalouslomittaja ja

    agrologiopiskelija

    Kukka-Maaria Raatikainen

    opettaja

    Savonia-amk

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    maatalouslomittajat
    palkkaus
    lomituspalvelut
    säästöt
    maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle