• Kauneimmat joulu-laulut sai tunnustusta

    Uutiset
    17.12.201215:00
    MT toimitus

    Kirkon tämänvuotinen kulttuuripalkinto on myönnetty Kauneimmat joululaulut -tapahtumalle.

    Suomen Lähetysseuran vuonna 1973 käynnistämä tapahtuma on 40 vuodessa kasvanut koko kansaa joulun alla kirkkoihin kokoavaksi suomalaiseksi laululiikkeeksi.

    Perusteluina palkinnon myöntämiselle olivat pitkäjänteinen kristillisen jouluperinteen siirtäminen sukupolvelta toiselle sekä yhteislaulun ja suomalaisen kulttuurin tukeminen.

    Arkkipiispa Kari Mäkinen muistutti onnittelupuheessaan rukoilemisesta.

    ”Sanotaan, että jokainen ihminen voi rukoilla. Mutta se joka laulaa, rukoilee kahdesti. Vielä voisi sanoa: se joka laulaa yhdessä, rukoilee kolmesti”, Mäkinen sanoi.

    Hänen mukaansa joululauluissa joulun sanoma välittyy laajasti, kokonaisena ja elämän eri sävyjä koskettaen.

    Kauneimmat joululaulut on olennainen osa suomalaista jouluperinnettä. Tapahtumat kokoavat vuosittain kirkkoihin satoja tuhansia suomalaista laulamaan yhdessä. Perinne on levinnyt myös ulkosuomalaisten keskuuteen.

    Kirkkohallitus on jakanut kirkon kulttuuripalkinnon vuodesta 1912 alkaen.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Kauneimmat joululaulut
    kirkon kulttuuripalkinto
    Suomen Lähetysseura
    jouluperinne
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle