• MTV3: Rauman telakkaa uhkaa lakkauttaminen

    Telakkayhtiön odotetaan kertovan lopettamispäätöksestä viikonvaihteessa. Rauman johto ei kauhistu telakan lopetusuhasta
    Uutiset
    12.9.201317:43
    MT toimitus

    STX Finland saattaa lopettaa toimintansa Rauman telakalla. Yhtiön hallitus on tänään koolla ja käsittelee asiaa, kertoo MTV3.

    Telakkayhtiön odotetaan kertovan lopettamispäätöksestä viikonvaihteessa.

    Telakalla on noin 700 työntekijää, joista puolet on ollut viime aikoina lomautettuna.

    Rauman telakan kohtalo on ollut vaakalaudalla jo pitkään. Elokuussa telakan työntekijät marssivat ulos, kun levisi tieto, että merkittävä matkustajalauttatilaus aiotaan siirtää Rauman telakalta Turkuun. Lauttatilauksesta on toistaiseksi vasta aiesopimus.

    Eteläkorealainen emoyhtiö STX on ollut vakavissa talousvaikeuksissa, koska maailman telakkateollisuudessa on suuri ylikapasiteetti. Yhtiö sai elokuussa luotottajiltaan yli miljardin euron rahoituspaketin ja sen velkoja kevennetään.

    Tieto telakan mahdollisesta lakkauttamisesta ei saa kaupunginjohtaja Kari Koskea kuohuksiin.

    Kaupunki on seurannut telakka-alan kehitystä jo vuosia ja varasuunnitelmia telakan menettämisestä on tehty.

    Tietoja tänään koolla olleesta STX Finlandin kokouksesta Koski odottaa aikaisintaan ensi maanantaina.

    Rauman tilannetta helpottaa myös se, että kaupungin talous on paremmalla tolalla kuin monissa muissa kaupungeissa.

    ”Velkaa ei ole, ylijäämääkin on hieman pahan päivän varalle. Onhan tilanne tietysti sillä tavalla merkittävä, että työttömyyden kasvu yhdellä prosentilla merkitsee Raumalla 190 työpaikkaa”, Koski sanoo.

    http://www.mtv3.fi

    Artikkelin aiheet
    Rauman telakka
    STX Finland
    telakkateollisuus
    Rauma
    työllisyys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle