
Suomessa viikko alkoi aurinkoisena. Korkeapaineen selänne yltää meille etelästä ja liikkuu hitaasti kohti itää. Yöstä tulee laajalti selkeä ja heikkotuulinen. Yöpakkasta tai hallaa voi esiintyä koko maan alueella.
Viime yönä mitattiin niinkin etelässä, kuin Salossa -1,9 astetta maan pinnassa. Kahden metrin lämpötilaminimi oli siellä kuitenkin selvästi plussan puolella: +2,4 astetta.
Aamuyöllä ja aamulla voi syntyä paikoin sumua, mutta tiistaipäivästä tulee jälleen aurinkoinen poutapäivä. Lämpötila kohoaa 12 ja 17, pohjoisessa 7 ja 14 asteen välille. Maan länsiosassa ja Länsi-Lapissa ilmavirtaus kääntyy etelän kantille ja voimistuu kohtalaiseksi.
Samoilla alueilla iltaa kohti mentäessä pilvisyys lisääntyy ja ensin Länsi-Lappiin, yöllä myös maan länsiosaan saapuu vesisateita. Keskiviikkoyö on Itä-Suomesta Itä-Lappiin vielä osittain selkeä ja hallaa voi jälleen esiintyä. Lännempänä yöllä ollaan pääosin 5 ja 12 asteen välillä.
Keskiviikkona iltapäivällä Itä-Suomesta Itä-Lappiin ulottuu vielä poutasäätä, muualla on sateista ja pilvistä. Torstaiyönä sateet siirtyvät itään ja lännessä on vuorostaan poutaisempaa. Pohjois-Suomi näyttäisi pysyvän yölläkin sateisena. Yölämpötila on koko maassa 5 ja 13 asteen välillä.
Torstaina matalapaine on Lapin päällä ja siellä päivä on pilvinen ja sateinen. Etelämpänä pilvisyys vaihtelee ja ajoittain voi tulla sadekuuroja. Lännessä sää näyttäisi olevan suuren osan päivää melko aurinkoinen. Päivälämpötilat kohoavat keskiviikkona ja torstaina suunnilleen samoihin lukemiin kuin tiistaina.
Tästä pääset MT:n sääpalveluun