• "Olit suunnannäyttäjä ja toivon luoja" – vihreiden Kalle Könkkölä on kuollut

    Könkkölä oli toinen vihreiden ensimmäisestä kansanedustajista ja aktiivinen vammaisten oikeuksien puolustaja.
    Kalle Könkkölä oli toinen vihreiden kahdesta ensimmäisestä kansanedustajasta. LEHTIKUVA / TOR WENNSTRÖM
    Kalle Könkkölä oli toinen vihreiden kahdesta ensimmäisestä kansanedustajasta. LEHTIKUVA / TOR WENNSTRÖM 
    Uutiset
    11.9.201818:45
    STT

    Pitkän linjan vihreä poliitikko ja vammaisaktivisti Kalle Könkkölä on kuollut 68-vuotiaana. Asia vahvistettiin vammaisjärjestö Kynnyksestä tiistaina.

    Könkkölä oli toinen vihreiden kahdesta ensimmäisestä kansanedustajasta, kun hänet ja Ville Komsi valittiin eduskuntaan vuonna 1983. Könkkölä toimi pitkään myös Helsingin kunnallispolitiikassa kaupunginvaltuutettuna.

    Sähköpyörätuolia ja hengityskonetta käyttänyt Könkkölä työskenteli vammaisten oikeuksien puolesta sekä Suomessa että ulkomailla. Hän työskenteli YK:ssa muun muassa vammaisasioiden paneelissa ja asiantuntijakokouksen puheenjohtajana. Hänelle myönnettiin Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkki vuonna 2010.

    Europarlamentaarikko Heidi Hautala (vihr.) kirjoitti Facebookissa muistavansa Könkkölää suurella lämmöllä.

    "Kalle Könkkölä oli tinkimätön taistelija, joka ei antanut tuumaakaan periksi vammaisten oikeudesta määrätä omasta elämästään. Hänen verkostonsa ja saavutuksensa ulottuivat ympäri maailman", Hautala kirjoitti.

    Vihreiden Ville Niinistö kiitteli Könkkölää vammaisten ja heikompiosaisten puolesta tehdystä elämäntyöstä.

    "Kiitos Kalle. Meille sinut tunteneille jää niin kova ikävä. Olit suunnannäyttäjä ja toivon luoja. Perintösi elää", Niinistö kirjoitti Facebookissa.

    Vasemmistoliiton kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen kiitti Könkkölää Twitterissä.

    "Lämmin kiitos Kalle Könkkölä kaikesta mitä teit. Olit super! Opin sinulta paljon. Lempeitä tuulia ja lämmin osanotto omaisille."

    Myös moni järjestö, kuten Ihmisoikeusliitto, Suomen UN Women,Vailla vakinaista asuntoa ja Kehitysyhteistyön kattojärjestö Kepa julkaisivat Twitterissä Könkkölää koskevia muistoja.

    "Lepää rauhassa Kalle Könkkölä! Kiitos mittavasta työstäsi kaikille kuuluvien luovuttamattomien ihmisoikeuksien, mahdollisuuksien tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolesta. Lämmin osanottomme kaikille Kallen läheisille", Suomen UN Women tviittasi.

    Artikkelin aiheet
    Kalle Könkkölä
    Vihreät
    vammaisten oikeudet
    Suomen politiikka
    muisto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria