• Sää pysyttelee viileänä ja epävakaisena – hallalle arat kasvit kannattaa suojata

    Viikko jatkuu melko viileissä lukemissa koko maassa, hallaa saattaa lähiöinä esiintyä Etelä-Suomea myöten. Sää on suurimmaksi osaksi poutaista, mutta kuurosateita saadaan monin paikoin.
    Uutiset|Sää
    30.5.202308:43
    Janika Takala & Mikko Laine

    Maasto pysyttelee kuivana kuurosateista huolimatta ja metsäpalovaroitus on voimassa paikoin. Viikon puolivälissä tuulet voimistuvat maan länsiosissa, jolloin puuskat voivat yltää 15 m/s lukemiin.

    Tiistaina joitakin satunnaisia sadekuuroja saattaa tulla Keski-Suomessa. Maan keski- ja pohjoisosissa pilvisyys on runsaampaa, mutta aurinko saattaa näyttäytyä etenkin maan eteläosassa. Keskiviikkona kuurottelee lähinnä Itä-Suomessa ja Itä-Lapissa, muualla on puolipilvistä tai melkein pilvistä ja poutaa. Torstaina Lapin yli liikkuu yhtenäisempi sadealue, ja kuurosateita saadaan sen laitamilla paikoin Keski-Suomessa saakka.

    Öisin ollaan noin viidessä asteessa, maan pinnalla voi olla pakkasta. Tiistaina päivän ylimmät lämpötilat vaihtelevat Etelä-Suomen yli 15 asteesta Pohjois-Lapin noin 10 asteeseen. Keskiviikkona maan eteläosassa saatetaan päästä lähelle 20 astetta, muualla maassa ollaan 15 asteessa tai sen alapuolella. Torstaina etelässäkin jäädään 15 asteen alapuolelle, Lapissa ollaan alle 10 asteessa.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

    Artikkelin aiheet
    saa
    halla
    lämpötila
    kuurot
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita