• Hoitajista on pulaa jo koko maassa, ja tuleva kesä uhkaa jälleen pahentaa tilannetta

    Hoitajien rekrytoiminen alkavaa kesälomakautta varten on osoittautunut vaikeaksi.
    Tilaajalle
    Nina Pulkkinen on Haapajärven terveyskeskuksen sairaanhoitaja ja entisen Selänteen alueen pääluottamusmies Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella. Hänen mukaansa etenkin kotihoito ja vuodeosastot ovat ensi kesänä pulassa hoitajapulan vuoksi.
    Nina Pulkkinen on Haapajärven terveyskeskuksen sairaanhoitaja ja entisen Selänteen alueen pääluottamusmies Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella. Hänen mukaansa etenkin kotihoito ja vuodeosastot ovat ensi kesänä pulassa hoitajapulan vuoksi. Kuva: Esko Keski-Vähälä
    Uutiset|Terveydenhuolto
    4.5.202305:00
    Nikke Kinnunen

    Hoitajapula on levinnyt kaikkialle Suomeen. Työ- ja elinkeinoministeriön sekä julkisen puolen eläkevakuutusyhtiön Kevan tilastojen perusteella pulaa on nyt niissäkin maakunnissa, joissa hoitajia on aiemmin ollut paremmin saatavilla.

    Haapajärven terveyskeskuksen sairaanhoitaja ja pääluottamusmies Nina Pulkkinen kertoo, että viime vuosina rekrytointi on ollut vaikeaa. Hakijoita ei välttämättä löydy edes vakituisiin työpaikkoihin.

    Myös tuleva kesä näyttää hänen mukaansa huolestuttavalta.

    ”Erityisesti huolestuttaa kotihoidon ja vuodeosastojen tilanne tulevana kesänä”, Pulkkinen sanoo.

    Hänen mielestään hyvinvointialueen tulisi miettiä rahallisia lisähoukuttimia rekrytointeihin, jotta kesästä selvitään. Pidemmän aikavälin uudistuksissa tulisi kiinnittää huomiota työn houkuttelevuuteen.

    ”Esimerkiksi minkä pituisia työmatkoja hoitajille tulee, kun palveluverkkoa mietitään uudelleen.”

    Pulkkisen mielestä hyvinvointialueiden aloittaminen on tarkoittanut lähiesihenkilöille kovaa työkuormaa. Heidän työajastaan menee merkittävä osuus sijaisten etsimiseen ja töiden uudelleen järjestelyyn vähemmällä henkilöstöllä. Samaan aikaan pitäisi johtaa valtavaa muutosta.

    ”Lähiesihenkilöiden aika on riittämätön tämän muutoksen kokoluokalle. He eivät ehdi olla arjessa läsnä. Samaan aikaan henkilöstö ehkä kokee, että arjen hätä ei välity hyvinvointialueen ylimmälle johdolle riittävästi”, Pulkkinen sanoo.

    ”Lähiesihenkilöiden aika on riittämätön tämän muutoksen kokoluokalle.” Nina Pulkkinen

    Korona oli monelta osin vedenjakaja hoitajapulan kärjistymisessä. Silti pahaa on aavisteltu jo ennen kuin pandemiasta oli tietoakaan.

    ”Avoimien hoitoalan työpaikkojen määrä kääntyi vuonna 2018 selvään kasvuun. Merkkejä työvoimapulasta on kuitenkin ollut jo aiemmin, lähi- ja sairaanhoitajapulasta jo vuodesta 2016 lähtien. Syitä ovat muun muassa väestön ikääntymisen aiheuttama hoidon tarpeen kasvu ja hoitajien jääminen eläkkeelle”, Tehyn työvoimapoliittinen asiantuntija Mervi Flinkman sanoo.

    Tehy on sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestö. Sen jäseninä on paljon sairaanhoitajia.

    Alaa vaihtaneista hoitajista ei ole Flinkmanin mukaan ajantasaista tietoa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kokoaa tietoa sote-alalle koulutetuista, jotka työskentelevät muualla kuin sote-palveluissa .

    Viimeisin tilasto ulottuu vuoteen 2018. Seuraavakin tilasto tulee kattamaan vain vuoden 2020, eli esimerkiksi koronapandemian vaikutuksia ei voi sen perusteella kokonaisuudessaan arvioida.

    THL:n mukaan vuonna 2018 noin 21 prosenttia sote-alalle koulutetuista työskenteli alan ulkopuolella.

    ”Mutta jos yksikin työhön perehdytetty ja koulutettu sairaanhoitaja vaihtaa alaa, niin menetys on suhteellisesti suurempi kuin niillä aloilla, joilla työvoimasta on ylitarjontaa”, Flinkman sanoo.

    ”Erityisesti huolestuttaa kotihoidon ja vuodeosastojen tilanne tulevana kesänä”, Pulkkinen sanoo.
    ”Erityisesti huolestuttaa kotihoidon ja vuodeosastojen tilanne tulevana kesänä”, Pulkkinen sanoo. Kuva: Esko Keski-Vähälä

    Kevan tietojen mukaan Suomesta puuttuu tällä hetkellä 16 600 sairaanhoitajaa ja 8 800 lähihoitajaa.

    Sairaanhoitajat työskentelevät esimerkiksi sairaaloissa, vuodeosastoilla, terveyskeskuksissa, kotihoidossa, asumispalveluissa ja päivystyksissä. Lähihoitajia tarvitaan muun muassa varhaiskasvatuksessa ja vanhustenhoidossa, vammaispalveluissa, kotihoidossa, mielenterveys- ja päihdetyössä sekä erikoissairaanhoidossa.

    Kevan luvut perustuvat julkisen puolen vakuutettuihin, joten luvuista ei ilmene yksityisen puolen työntekijätarve.

    Flinkman arvioi, että yksityisissä terveyspalveluissa tilanne voi olla jonkin verran julkista puolta parempi.

    Lisää aiheesta
    • Hoitajapula on kaksinkertaistunut Suomessa kahdessa vuodessa, ilmoittaa julkisen alan eläkevakuuttaja Keva. LEHTIKUVA / Timo Heikkala.

      Työmarkkinat | Keva: Hoitajapula kaksinkertaistui kahdessa vuodessa, maassa lähes 17 000 sairaanhoitajan vaje

    ”Julkisella sektorilla työskentelee noin kaksi kolmasosaa sote-henkilöstöstä, joten yksityissektorin henkilöstön kokonaismäärä ja siten myös rekrytointitarve on pienempi. Tosin esimerkiksi ikäihmisten ympärivuorokautisesta palveluasumisesta yli puolet on yksityisen tuottamaa. Sieltä erityisesti tulee viestiä, että työntekijöitä on todella vaikea rekrytoida.”

    Määrällisesti eniten hoitajia puuttuu Uudeltamaalta. Maakunnassa on Kevan tietojen perusteella 1 100 lähihoitajan ja 3 500 sairaanhoitajan vaje.

    Myös Varsinais-Suomessa tilanne on vaikea. Lähihoitajia puuttuu 780 ja sairaanhoitajia 600 henkeä.

    Lisää aiheesta
    • Husin Uudessa lastensairaalassa Helsingissä puuttuu tällä hetkellä 20 hoitajaa lasten teho-osastolta. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Seppo Samuli.

      Hyvinvointi | Lasten tehohoitoa koettelee ankara hoitajapula, leikkauspotilaita ohjataan jopa Tanskaan asti – Tehyn mukaan parempi palkka ratkaisisi ongelman

    • Suomessa on koulutettu lääkkeitä määrääviä hoitajia vuodesta 2011 lähtien. LEHTIKUVA / JARNO MELA.

      Yhteiskunta | Reseptihoitajilla voi säästää aikaa ja rahaa, erikoisosaamista olisi varaa hyödyntää työpaikoilla nykyistä paremmin

    • Pitkäniemen sairaalassa hoidetaan vakavasti ja äkillisesti sairastuneita, kuten psykoosipotilaita, skitsofreenikoita ja syömishäiriöpotilaita.

      Terveydenhuolto | Tehy-lehti: Pitkäniemen sairaalassa potilaita nukkuu aulan tuoleissa ja eristyshuoneissa patjoilla –syynä hoitajapula

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Selälle ovat kohtalokkaita pitkä, yhtäjaksoinen istuminen sekä kylmiltään tehdyt äkkinäiset liikkeet.

    Koneviesti | Näin ehkäiset ja hoidat selkäkipuja – asiantuntijan ohjeilla ruoto kuntoon

    Tilaajalle
  • Tyypillinen työpäivän ruokailu näyttää monella konemiehellä tältä. ”Pohjolan banaani” kannonnokassa on silloin tällöin nautittuna lähes kansallisromanttinen kokemus, mutta monipuoliseksi ja pitkäaikaiseksi ruokavalioksi siitä ei ole.

    Koneviesti | Tällä ruokavaliolla konekuskin keho pysyy vireänä koko pitkän työpäivän — esittelyssä konkreettisia vaihtoehtoja konemiehen eväsvalikoimaan

    Tilaajalle
  • Työmukavuus on nousemassa tärkeään rooliin konetta hankittaessa. Rotator Oy:n konemyyjä Jani Ylösen mukaan useat asiakkaat ovat valinneet Hitachin paremman ohjaamon vuoksi. Uudessa vitossarjassa työasennon säädettävyys on aiempaa mallisarjaa parempi.

    Koneviesti | Näillä keinoilla kuskin kaivuasento kuntoon — työkykyä saa parannettua pienillä muutoksilla

    Tilaajalle