• Pienpanimoliitto vaatii ulosmyyntioikeutta suurehkoillekin pienpanimoille

    Alkoholilain uudistus asettaisi panimot epätasa-arvoiseen asemaan, sanoo Mika Tuhkanen.
    Pienpanimoiden tuotteita tulisi liiton mielestä saada vapaasti myydä suoraan kuluttajille.
    Pienpanimoiden tuotteita tulisi liiton mielestä saada vapaasti myydä suoraan kuluttajille. Kuva: Antti Raatikainen
    Uutiset
    29.6.201719:48
    Antti Mäkinen

    Suomen Pienpanimoliitto vaatii alkoholilain uudistuksessa kaikille pienpanimoille oikeutta myydä tuotteitaan suoraan kuluttajille.

    Hallituksen lakiesityksessä ulosmyyntioikeus annettaisiin vain alle 500 000 litraa vuodessa valmistaville panimoille.

    "Julkisuudessa on tätä maan hallituksen linjausta rajata suoramyyntioikeuden ulkopuolelle osa pienpanimoista puolusteltu EU:n päätöksillä. Mitään tällaista EU:n päätöstä ei kuitenkaan ole olemassa. Litrarajauksessa on kyse täysin Suomen omasta kansallisesta päätöksestä", liiton puheenjohtaja Mika Tuhkanen sanoo.

    Pienpanimoiksi katsotaan Suomessa kaikki alle 15 miljoonaa litraa vuodessa valmistavat panimot. EU sallii jäsenvaltioidensa kohtelevan pienpanimoina kaikkia alle 20 miljoonaa litraa vuodessa valmistavia.

    Tuhkanen muistuttaa, että lakiesityksessä ravintoloille suodaan oikeus myydä alkoholijuomia kuluttajille mukaan otettavaksi. Tämä muutos toisi Suomeen yli 5 000 uutta alkoholin ulosmyyntipistettä. Osa pienpanimoista kuitenkin jäisi tämän oikeuden ulkopuolelle.

    Tuhkasen mukaan panimot joutuisivat ratkaisemaan asian perustamalla ulosmyyntiä varten erillisen ravintolan tai kioskin. Silloinkaan ne eivät saisi myydä kaikkia omia tuotteitaan, vaan ainoastaan vähittäiskaupoissa sallitun alkoholirajan alle jääviä.

    "Tuntuu hölmöltä, että yksinkertaisen ratkaisun – eli ulosmyyntioikeuden – sijaan panimon täytyisi ryhtyä monimutkaisiin järjestelyihin, sillä jopa STM:nkin mielipiteen mukaan riisiryynien ja makkaran myynti oluen kylkiäisenä ei ole tätä päivää", Tuhkanen sanoo.

    "En millään haluaisi ajatella, että Suomen hallituksen, saati sitten eduskunnan, tarkoituksena on asettaa pienpanimot keskenään epätasa-arvoiseen asemaan. Mutta niin tapahtuu, jos laista tulee näiltä osin esityksen mukainen."

    Tuhkasen mukaan litraraja käytännössä rankaisee menestymisestä. Rajaa lähestyvä panimo joutuisi miettimään, onko järkevää investoida ja kasvattaa tuotantoa, jos sen takia menettää mahdollisuuden myydä tuotteita suoraan panimolta kuluttajalle.

    Artikkelin aiheet
    pienpanimot
    alkoholilaki
    ulosmyyntioikeus
    Suomen hallitus
    alkoholipolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle