• Tutkimuksen yllättävä tulos: Täysin kasviperäinen ruokavalio laskee päästöjä vain muutamalla prosentilla

    Kasviperäiseen ruokavalioon täysin siirtyminen voi lisäksi johtaa esimerkiksi kalsiumin puutokseen.
    Jos eläinperäisen ruuan syöminen lopetettaisiin, se ei vähentäisi amerikkalaistutkimuksen mukaan kasvihuonekaasupäästöjä juuri lainkaan.
    Jos eläinperäisen ruuan syöminen lopetettaisiin, se ei vähentäisi amerikkalaistutkimuksen mukaan kasvihuonekaasupäästöjä juuri lainkaan. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    1.2.201815:06
    Matti Tuominen

    Yhdysvaltalaiset tutkijat ovat selvittäneet, mitä tapahtuisi, jos kaikki amerikkalaiset lopettaisivat lihansyönnin yhdessä yössä. Tutkijoiden tarkoituksena oli selvittää eläinperäisen ruuan syönnin vaikutuksia Yhdysvalloissa syntyviin kasvihuonepäästöihin sekä kansalaisten ravitsemukseen.

    Tutkimuksessa lähdettiin liikkeelle äärimmäisestä ratkaisusta: tutkijat mallinsivat tilanteen, jossa kaikki maatilojen eläimet poistettiin ruokaketjusta.

    Laskelmien perusteella maatalouden suorat kasvihuonekaasupäästöt laskisivat 28 prosenttia.

    Päästöjen määrä väheni toki merkittävästi, mutta se oli kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin kotieläinten osuus. Ne vastasivat mallin mukaan 49 prosentista maatalouden päästöjä.

    Kun tuotantoeläimet poistettiin laskelmista, ei niiden mahdollista apua maatalouden kierroissa voitu hyödyntää muutenkaan. Esimerkiksi eläinten lanta jouduttiin korvaamaan synteettisellä lannoitteella. Lisäpäästöjä aiheuttaisi eläinten puuttuessa myös se, että viljelykasveille pitäisi raivata selvästi lisää viljelyalaa.

    Arvostetussa maatalousyliopistossa Arizonan yliopistossa tehdyn tutkimuksen lopputulos onkin, että siirtyminen täysin kasvisperäiseen ruokavalioon vähentäisi päästöjä vain 2,6 prosentilla.

    Lisäksi täysin kasviperäiseen ruokavalioon siirtymisen jälkeen kaikki amerikkalaiset eivät saisi ravinnostaan riittävästi kalsiumia ja A- tai B12-vitamiinia.

    Tutkimusraportti on julkaistu Yhdysvaltain akatemian julkaisusarjassa.

    Nutritional and greenhouse gas impacts of removing animals from US agriculture -tutkimus

    Artikkelin aiheet
    kasviperäinen ruokavalio
    kasvihuonepäästöt
    maatalous
    ravitsemus
    Arizonan yliopisto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle