• Nissanin tulos romahti lähes miljardista 50 miljoonaan euroon – irtisanoo 12 500 työntekijää

    Yhtiö kertoo pienentävänsä maailmanlaajuista tuotantoaan kymmenesosalla vuoden 2023 maaliskuuhun mennessä.
    Nissanin myynnin lasku on ollut erityisen suurta Euroopassa ja Venäjällä, jossa Nissanien menekki putosi yli 16 prosenttia. LEHTIKUVA / AFP
    Nissanin myynnin lasku on ollut erityisen suurta Euroopassa ja Venäjällä, jossa Nissanien menekki putosi yli 16 prosenttia. LEHTIKUVA / AFP 
    Uutiset
    25.7.201914:54
    STT

    Japanilaisen autovalmistaja Nissanin toisen vuosineljänneksen liiketulos on romahtanut lähes 95 prosentilla edellisvuoden samaan ajanjaksoon verrattuna, yhtiö kertoo tiedotteessaan. Yhtiö takoi neljänneksen aikana voittoa vain 6,4 miljardia jeniä, eli hieman yli 50 miljoonaa euroa.

    Edellisvuonna samaan aikaan voittoa tehtiin 115,8 miljardia jeniä eli lähes miljardi euroa.

    Synkkien tuloslukujen ohella yhtiö julkisti irtisanovansa 12 500 työntekijää osana suurta uudelleenjärjestelyään. Nissan työllistää noin 140 000 ihmistä maailmanlaajuisesti, eli kenkää saa lähes kymmenesosa työvoimasta.

    Yhtiö kertoo pienentävänsä maailmanlaajuista tuotantoaan kymmenesosalla vuoden 2023 maaliskuuhun mennessä. Myös automallien määrää leikataan vähintään kymmenesosalla.

    Nissanin myynti on laskenut useilla markkina-alueilla. Erityisen suurta lasku on ollut Euroopassa ja Venäjällä, jossa Nissanien menekki laski yli 16 prosenttia. Yli 13 prosentin laskua nähtiin myös Japanin ja Kiinan ulkopuolisen Aasian, Oseanian, Latinalaisen Amerikan, Lähi-idän sekä Afrikan maissa.

    Myynnin pieneneminen oli maltillista yhtiön kotimaassa Japanissa, ja Kiinasta on raportoitu pientä kasvua. Kiinan myyntiä seurataan kalenterivuoden tasolla, ei neljänneksittäin.

    Heikon myynnin ohella Nissanin päänvaivana on ollut muun muassa yhtiön entinen toimitusjohtaja, taloudellisista väärinkäytöksistä syytetty Carlos Ghosn, joka odottaa oikeudenkäyntiä Japanissa.

    Nissanin irtisanomisuutiset herättänevät pelkoa erityisesti Britannian Sunderlandissa sijaitsevassa maan suurimmassa autotehtaassa, kertoo Guardian. Yhtiöllä on Britanniassa noin 8 000 työntekijää. Yhtiö ei ole vielä kertonut, mihin tehtaisiin irtisanomiset kohdistuvat.

    Artikkelin aiheet
    Nissan
    autoteollisuus
    irtisanominen
    talous
    Japani
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria