• Yle: Kyllönen leikkaisi poliisijohdosta liikkuvan poliisin sijaan

    Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) vastustaa liikkuvan poliisin leikkauksia. Hän totesi Ylen aamu-tv:n haastattelussa, että poliisin ylin johto ei ole tehnyt henkilöstöleikkauksia.
    Kuva: Antti Raatikainen
    Uutiset
    24.8.201210:48
    MT toimitus

    Liikenneministeri Merja Kyllönen muistuttaa, että liikkuva poliisi on tärkeä yhteistyökumppani harmaan talouden torjunnassa liikenteessä. Ulkomaisen tavaraliikenteen määrä on liikenneministerin mukaan lisääntynyt viime vuosina ja tällä hetkellä puhutaan noin 10 prosentin markkinaosuudesta, joka kasvaa koko ajan.

    Hän katsoo, että liikenteen valvonta ja liikenneturvallisuustyö voitaisiin reilusti keskittää paikallispoliisilta liikkuvalle poliisille.

    Kyllönen myös huomautti, että maissa, jossa liikkuvaa poliisia ei ole, sitä kehitetään.

    ”Meillä ollaan menossa päinvastaiseen suuntaan. Meillä on liikkuva poliisi, mutta sitä ollaan leikkaamassa”, hän kummeksui.

    Merja Kyllönen on eri mieltä poliisihallinnon uudistusta valmistelleen sisäministeri Päivi Räsäsen (kd.) kanssa siitä, että leikkaukset kohdistuisivat paikallispoliisiin, mikäli liikkuva poliisi halutaan säilyttää. Kyllönen tarkastelisi ensin sisäministeriön poliisiosastosn ja poliisihallituksen resursseja.

    http://yle.fi

    Artikkelin aiheet
    Merja Kyllönen
    liikkuva poliisi
    poliisijohto
    Yle
    poliisihallinto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle