• Taloustaantuma syö painopapereiden kysyntää

    Taloustilanteen heikentyminen nopeuttaa paperin kysynnän laskua Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Erityisesti muutos näkyy painopapereiden kysynnässä.
    Kuva: Pentti Vänskä
    Uutiset
    4.7.201211:00
    MT toimitus

    Aikakauslehtipaperin kysyntä on tippunut kahdeksan ja A4-kopiopaperin kysyntä viisi prosenttia vuoden alusta lukien, sellu- ja paperimarkkinoita seuraava Foex kertoo.

    Sanomalehtipaperin kysyntä Euroopassa on laskenut lähes 10 prosenttia vuoden alusta lähtien, mutta vienti vetää. Kasvu viime vuoteen nähden on 27 prosenttia.

    Foexin mukaan eurooppalaisilla havusellutehtailla menee kuitenkin yllättävän hyvin. Pehmopapereiden kysyntään taantuma ei juuri vaikuta. Lisäksi paperi- ja kartonkiteollisuus jatkaa kasvuaan kehittyvissä maissa.

    Havusellusta maksetaan nyt 652 euroa tonnilta, mikä on 10 euroa enemmän kuin vuoden alussa. Lehtisellusta maksetaan 620 euroa tonnilta. Hintaero havu- ja lehtisellun välillä on siis kaventunut.

    Euroopan talouskriisi näkyy myös pakkauspahvien kysynnässä. Tuotantoseisokit Norjassa, lakot Ranskassa ja tekniset ongelmat muualla Euroopassa ovat kuitenkin pitäneet kysynnän ja tarjonnan tasapainossa.

    Artikkelin aiheet
    taloustaantuma
    paperiteollisuus
    painopaperi
    sellumarkkinat
    Euroopan talous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria