• Legendaeversti

    Uutiset
    8.10.201216:00
    Pekka Alarotu

    LUKENUT MIES

    Sotahistorian harrastajat tuntevat Aladar Paasosesta (1898–1974) monta legendaa.

    Paasonen oli nuoren tasavallan upseeriksi harvinaisen kansainvälinen ja kielitaitoinen tyyppi, fennougristi isän ja unkarilaisen äidin poika, jonka vaimokin oli unkarilainen.

    Hänestä tuli 1937 Suomen armeijan nuorin eversti. Everstinä hän myös erosi palveluksesta 1945, vaikka toimi sotien aikana monissa tärkeissä tehtävissä.

    Virallisesti Paasonen oli kahdeksan vuotta tasavallan presidentin ensimmäinen adjutantti, vaikka yleensä hän hoitikin aivan muita tehtäviä. Hänen käsivarsilleen presidentti Kyösti Kallio kuoli Helsingin rautatieasemalla erottuaan virastaan talvisodan jälkeen.

    Talvisodassa Paajanen hankki aseapua lännestä ja tunnusteli apujoukkoja Ranskasta. Jatkosodassa hän toimi rintamakomentajana ja sitten marsalkan tiedustelupäällikkönä.

    Martti Turtola on kokenut sotahistorioitsija, Maanpuolustuskorkeakoulun entinen professori. Hän on kirjoittanut muun muassa kenraalien Heinrichs ja Airo sekä presidentti Risto Rytin elämäkerrat.

    Tänä syksynä on ilmestynyt toinenkin elämäkerta Paasosesta. Selailun perusteella se pohjautuu enemmän legendan aineksiin. Turtola taas tutkii tiedemiehen tavoin, onko legendan alla siteeksi totta.

    Legendojen purkamisesta Turtolalla on kokemusta. Virolaisten on vaikea hyväksyä paljastusta, että heidän kansallismarttyyrinsä, presidentti Konstantin Päts olikin hyväuskoinen yhteistoimintamies Neuvostoliiton suuntaan.

    Tiedustelupäällikön toimia on jälkikäteen vaikea arvioida. Se ammattikunta ei säilytä dokumentteja ainakaan hävityn sodan jälkeen. Väitetyt arviot Paasosen kaukonäköisyydestä eivät saa tukea.

    Sodan jälkeen Paasonen siirtyi Ruotsiin, osallistui keskeisesti Mannerheimin muistelmien kirjoittamiseen Sveitsissä ja pestautui lopulta Yhdysvaltojen tiedustelupalveluun. Koskaan hän ei palannut Suomeen ja nukkui yöt pistooli tyynyn alla.

    Turtola epäilee, ettei Paasosen tarvinnut pelätä niinkään entisiä vihollisia kuin ystäviä. Vanhat tiedustelumiehet löivät Stella Polariksen aineistolla rahoiksi, mutta menikö rahanjako kaikkien mielestä oikein?

    PEKKA ALAROTU

    Martti Turtola: Mannerheimin

    ristiriitainen upseeri.

    Eversti Aladar Paasosen elämä

    ja toiminta. 310 sivua. WSOY.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Aladar Paasonen
    Martti Turtola
    sotahistoria
    elämäkerta
    tiedustelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria