Rikkidirektiivi laskee Itämeren laivaliikenteen päästöt lähelle nollaa vuonna 2015. EU:n laskelmien mukaan laivaliikenteen rikkipäästöjen rajoittamisen kansanterveydelliset hyödyt ovat kustannuksia suuremmat.
Puntit eivät kuitenkaan käy tasan. Suurimmat ongelmat ilmansaasteiden kanssa on Välimeren alueella ja Keski-Euroopassa. Itämeren pohjoisosissa päästöjen haitat ovat niihin verrattuna vähäisiä.
Nyt tehdyn päätöksen mukainen vähärikkiseen polttoaineeseen siirtyminen käy erityisen kalliiksi Suomen vientiteollisuudelle. Suurimpien ongelmien alue, eli Välimeri taas jatkaa lähes entiseen malliin.
Siellä rikin käyttöä laivojen polttoaineessa aletaan rajoittaa kunnolla vasta vuonna 2020.