• Ensi yö voi kurittaa hallanarkoja kasveja, Itä-Suomi säästyy hallalta

    Hallanvaaraa on tiedossa laajoille alueille. Sen jälkeen lämpenee jälleen ja yötkin lauhtuvat.
    Saanatunturi Kilpisjärvellä lauantaina. Tunturin yläosaan on satanut lunta.
    Saanatunturi Kilpisjärvellä lauantaina. Tunturin yläosaan on satanut lunta. Kuva: Tiia Lepistö / Metsähallitus
    Uutiset
    27.8.201718:15
    Tuulikki Viilo

    Ensi yöstä on tiedossa hyinen. Hallanvaaraa on maan länsiosissa ja erityisesti Pohjanmaan alueella, kertoo päivystävä meteorologi Mikko Laine.

    Myös Pirkanmaan, Varsinais-Suomen, Hämeen ja Uudenmaan alueilla on ensi yönä hallanvaara.

    Kylmintä on Lapissa. Siellä ilmankin lämpötila voi painua pakkasen puolelle.

    Pilvisyys vaihtelee tällä hetkellä runsaasti, joten ennuste voi vielä muuttua.

    "Itäinen Suomi näyttäisi pysyvän pilvisenä: tulevana yönä ei riskiä ole."

    Hallanaroilla alueilla kannattaa aloittaa perunapeltojen sadetus, jotta lämpöä voitaisiin varastoida perunapeltoon, tiedottaa Perunantutkimuslaitos.

    "Sadetus kannattaisi aloittaa sunnuntaina jo puolen päivän aikaan ja jatkaa maanantaina niin kauan, kunnes lämpötila nousee selvästi plussalle."

    Enontekiöllä sijaitsevalle Saana-tunturille leijaili ensimmäisiä lumihiutaleita viikonloppuna. Valokuvista näkyi, miten tunturilla oli valkoisia länttejä siellä täällä. Ilmatieteen laitoksen havainnoissa lumisadetta ei vielä varsinaisesti näkynyt.

    Lämpöäkään ei tarvitse toisaalta odottaa kauan: Huomenna lämpötila voi nousta yli 15 asteen, Laine kertoo.

    Sunnuntain ja maanantain välisen yön hyhmäisten tunnelmien jälkeen yötkin lämpenevät.

    "Kun tuuli kääntyy etelän puolelle maanantain aikana, ilmatkin lämpenevät. Öistä tulee vähän pilvisempiä."

    Artikkelin aiheet
    halla
    sääilmiö
    hallaennuste
    Itä-Suomi
    peruna
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle