• "Kansanedustajat eivät voi vaieta seksuaalisesta häirinnästä" – SDP vaatii eduskuntakeskustelua häirinnästä

    Suomen politiikassa häirintä ei ole noussut puheenaiheiden kärkeen.
    Sosiaalisesta mediasta liikkeelle lähtenyt #metoo-kampanja on nostanut seksuaalisen häirinnän otsikoihin kotimaassa ja maailmalla.
    Sosiaalisesta mediasta liikkeelle lähtenyt #metoo-kampanja on nostanut seksuaalisen häirinnän otsikoihin kotimaassa ja maailmalla. Kuva: Bertrand Guay
    Uutiset
    25.11.201711:09
    STT

    Suurin oppositiopuolue SDP vaatii, että eduskunnan suuressa salissa pitää järjestää keskustelu seksuaalisesta häirinnästä.

    "Kun koko Suomi puhuu asiasta, kansanedustajat ja eduskunta eivät voi vaieta siitä", sanoo SDP:n kansanedustaja, presidenttiehdokas Tuula Haatainen.

    Sosiaalisesta mediasta liikkeelle lähtenyt #metoo-kampanja on nostanut seksuaalisen häirinnän otsikoihin kotimaassa ja maailmalla, mutta Suomen politiikassa asia ei ole noussut puheenaiheiden kärkeen.

    "Nyt on tullut aika, että poliittiset päättäjät ottavat asian esille ja alkavat tehdä töitä sen eteen, että seksuaalinen häirintä saadaan kitkettyä yhteiskunnastamme", SDP vaatii aloitteessaan.

    Haatainen katsoo, että keskeisten poliitikkojen, kuten ministerien, kansanedustajien ja puolueiden puheenjohtajien pitää ottaa kantaa häirintää vastaan.

    "Keskeinen asia tässä on se, että tehdään selväksi, että tämä ei ole oikein, vaan se on raukkamaista käyttäytymistä, jos toista painostetaan ja harrastetaan seksuaalista häirintää", sanoo Haatainen STT:lle.

    Haataisen mukaan myös presidenttiehdokkaiden suunnalla aiheesta on oltu "hämmästyttävän hiljaa".

    SDP ehdottaa, että eduskunnan suuressa salissa järjestetään ajankohtaiskeskustelu seksuaalisesta häirinnästä. Keskustelualoitteeseen on jo saatu allekirjoittajia myös muista puolueista, Haatainen kertoo.

    Demarien presidenttiehdokkaan mukaan kyse on suuresta rakenteellisesta tasa-arvo-ongelmasta, josta vaikeneminen pitää lopettaa.

    "(Tällainen ilmiö) heikentää ihmisten turvallisuudentunnetta ja elämänlaatua sekä vaikeuttaa työssä toimimista ja opiskelua."

    Haatainen heittää palloa seksuaalisen häirinnän kitkemisestä myös hallituspuolueille eli keskustalle, kokoomukselle ja sinisille.

    "Hallituksen pitäisi miettiä toimenpiteitä, millä tavalla ja miten tästä jatketaan."

    Puhemiesneuvosto päättää, eteneekö ajankohtaiskeskustelu seksuaalisesta häirinnästä eduskunnan suureen saliin, ja jos etenee, missä vaiheessa.

    Ensimmäinen varapuhemies Mauri Pekkarinen (kesk.) katsoo Ylen mukaan, että häirintä on tärkeä, mutta ei eduskuntakeskusteluissa aivan uusi aihe.

    "Teemasta on toki keskusteltukin kyselytunnilla ja joissakin istunnoissa. Jos sitten vielä tarvitaan muun muotoisia asian esilletuomisia eduskunnassa. niin mikäs siinä", Pekkarinen sanoo.

    Toinen varapuhemies Arto Satonen (kok.) toteaa, että eduskunnan ajankohtaiskeskustelu "on mahdollista käydä" seksuaalisen häirinnän teemasta. Satonen kuitenkin yhdistäisi aiheen puoluetoverinsa, oikeusministeri Antti Häkkäsen (kok.) johtamaan selvitystyöhön.

    Lue myös:

    Professori: Keskustelu seksuaalisesta häirinnästä paljasti erot Suomen ja Ruotsin välillä

    Artikkelin aiheet
    seksuaalinen häirintä
    Suomen politiikka
    SDP
    Tuula Haatainen
    #metoo-kampanja
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria