• Liput nostetaan salkoihin Suomen luonnon kunniaksi

    Päivää voi juhlistaa osallistumalla tapahtumiin, järjestämällä niitä itse tai menemällä luontoon.
    Suomen luonnon päivää on vietetty elokuun viimeisenä lauantaina vuodesta 2013. Vakiintunut liputuspäivä siitä tuli vuonna 2023.
    Suomen luonnon päivää on vietetty elokuun viimeisenä lauantaina vuodesta 2013. Vakiintunut liputuspäivä siitä tuli vuonna 2023. Kuva: Johannes Tervo
    Uutiset|Luonto
    30.8.202509:51
    STT–

    Tänään vietetään Suomen luonnon päivää. Teemapäivää on vietetty elokuun viimeisenä lauantaina vuodesta 2013, ja vuonna 2023 siitä tuli vakiintunut liputuspäivä.

    Teemapäivän verkkosivulla opastetaan, että päivää voi juhlistaa osallistumalla tapahtumiin, järjestämällä niitä itse tai menemällä luontoon.

    Retkiä järjestävät ainakin Suomen luonnonsuojeluliiton yhdistykset. Suomen Latu taas on haastanut koko Suomen nukkumaan yönsä ulkona Suomen luonnon päivänä.

    Aiempina vuosina teemapäivänä on järjestetty esimerkiksi pönttötalkoita, sienestystä, nakupatikoita ja satutuokioita.

    Elokuun viimeinen viikko on myös puunhalausviikko. Sen tarkoitus on kannustaa ihmisiä halaamaan puita ja osoittamaan arvostusta lähiympäristöään kohtaan.

    Lisää aiheesta
    • Tapahtumapaikoilla voi tavata muun muassa kyyttöjä, ylämaankarjaa ja hereford-nautoja sekä laumoittain lampaita.

      Maatalous | Lauantaina tapaamaan kyyttöjä ja karvalehmiä – Suomen luonnon päivää vietetään luomutiloilla avoimin ovin

    Artikkelin aiheet
    Suomen luonnon päivä
    luonto
    liputus
    Suomen Latu
    Suomen luonnonsuojeluliitto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena