• Luonnonsuojeluliitto tyrmistyi Pudasjärven Kollaja-päätöksestä

    Uutiset
    20.3.201517:07
    MT toimitus

    Suomen luonnonsuojeluliitto on tyrmistynyt Pudasjärven kaupunginvaltuuston päätöksestä puoltaa Kollajan tekoaltaan rakentamista. Valtuusto otti torstaina myönteisen kannan kiistellyn allashankkeen eteenpäin viemiseen. Päätös syntyi äänin 18–17.

    On käsittämätöntä, että virtavesiluonnon hirvittävälle tuhohankkeelle näytetään vihreää valoa vielä 2000-luvulla, sanoo aluepäällikkö Merja Ylönen tiedotteessa.

    Luonnonsuojeluliiton mukaan kaupungin päätös hidastaa ja vaikeuttaa kestävää taloutta, kuten matkailua tukevaa vaelluskalojen palauttamista.

    Pohjois-Pohjanmaalla tekojärveä ja uutta vesivoimalaitosta ajava Pohjolan Voima on tehnyt uudet Kollaja-suunnitelmat. Hankkeen toteutuminen vaatisi vielä muun muassa koskiensuojelulain avaamista.

     

    Artikkelin aiheet
    luonnonsuojelu
    Pudasjärvi
    Kollajan tekoallas
    vesivoima
    Suomen luonnonsuojeluliitto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle