• Vihdoinkin: Helleraja voi mennä rikki Etelä-Suomessa

    Lämpötilaerot ovat etelän helteestä huolimatta suuria ja monin paikoin on luvassa sateita.
    Lämpötila voi etelässä nousta jopa hieman yli 25 asteeseen.
    Lämpötila voi etelässä nousta jopa hieman yli 25 asteeseen. Kuva: LEHTIKUVA / EIJA KONTIO
    Uutiset
    19.5.201711:39
    STT

    Ainakin Etelä-Suomessa ollaan tänään lähellä hellerajaa, kertoo Ilmatieteen laitos. Lämpötila voi etelässä nousta jopa hieman yli 25 asteeseen.

    Myös Etelä-Savoon, Pirkanmaalle ja Keski-Suomen pohjoisosiin luvataan poutaista säätä.

    "Raja on tänään hyvin jyrkkä. Voi käydä niin, että esimerkiksi Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan pohjoisosissa ollaan 10 asteen hujakoilla samalla kun maakuntien eteläosissa on lähes hellettä", kertoo päivystävä meteorologi Tuomo Bergman.

    Myös Pohjois-Suomessa ja rannikolla on viileämpää. Monin paikoin luvassa on myös vesisateita.

    Viikonlopuksi sää viilenee. Lounaaseen tulee sunnuntaina uusia sateita, jotka vaikuttavat myös lämpötilaan. Etelässä lämpötila pysyttelee kuitenkin näillä näkymin 20 asteen tuntumassa ensi keskiviikkoon saakka.

    Artikkelin aiheet
    Etelä-Suomi
    helle
    Ilmatieteen laitos
    sää
    sateet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle