• Venäjän mahdollinen hybridivaikuttaminen huolestuttaa kansanedustajia – sisäministeri Mikkosen mukaan kaikki itärajan rajanylityspaikat voidaan tarvittaessa sulkea

    "Täällä ei olla sinisilmäisiä sen suhteen, mitä naapurimaa voi tehdä", sisäministeri Mikkonen korosti.
    Sisäministeri Krista Mikkosen mukaan siirtolaisvirtojen avulla tehtyyn hybridivaikuttamiseen voidaan reagoida hyvin jo nykyisen lainsäädännön puitteissa.
    Sisäministeri Krista Mikkosen mukaan siirtolaisvirtojen avulla tehtyyn hybridivaikuttamiseen voidaan reagoida hyvin jo nykyisen lainsäädännön puitteissa. Kuva: Tero Pajukallio
    Uutiset
    16.3.202218:15
    STT

    Venäjän mahdollinen hybridivaikuttaminen nousi päärooliin, kun kansanedustajat keskustelivat keskiviikkona hallituksen Suomen sisäistä turvallisuutta koskevasta selonteosta.

    Useat kansanedustajat nostivat esille huolen siitä, että Venäjä kohdistaa Suomea vastaan hybridivaikuttamisoperaation, jossa suuria määriä turvapaikanhakijoita ohjataan Suomen rajoille.

    Valko-Venäjä kohdisti tällaisia operaatioita viime syksynä Puolaa, Latviaa ja Liettuaa vastaan.

    Kansanedustajia huolestutti, onko Suomi riittävän hyvin valmistautunut kohtaamaan tällaisia operaatioita.

    "Tällä hetkellä emme ole riittävällä tavalla varautuneet lainsäädännössämme esimerkiksi viime vuonna Puolan rajalla nähtyyn, siirtolaisvirtojen avulla tehtyyn hybridivaikuttamiseen. Kyseessä oli vihamielisen valtion organisoitu toiminta naapuriaan kohtaan. Kokoomus edellyttää, että lait säädetään viipymättä toimiviksi", kokoomuksen Kari Tolvanen sanoi puolueen ryhmäpuheenvuorossa.

    Sisäministeri Krista Mikkonen (vihr.) painotti, että mainitun kaltaisiin hybridioperaatioihin voidaan reagoida hyvin jo nykyisen lainsäädännön puitteissa.

    "Meillä on nyt jo mahdollisuus sulkea rajanylityspaikkoja. Me voimme sulkea itärajalta vaikka kaikki rajanylityspaikat, jos on tarve. Meidän rajavartiolaitoksellamme on olemassa suunnitelmat siihen, miten vastataan tämän tyyppisiin vaikuttamisyrityksiin", Mikkonen sanoi.

    "Totta kai tällaisiin tilanteisiin varaudutaan. Täällä ei olla sinisilmäisiä sen suhteen, mitä naapurimaa voi tehdä", hän jatkoi.

    Mikkonen viittasi presidentti Sauli Niinistön arvioon siitä, että Venäjä voi kohdistaa myös Suomea kohtaan erilaista kiusantekoa.

    "Tässä tilanteessa, kun turvallisuustilanne on muuttunut, se on entistä todennäköisempää. Näihin totta kai vastataan ja huolehditaan, että meidän rajamme pysyvät koskemattomina", Mikkonen sanoi.

    Venäjän Suomen-suurlähetystö on julkaissut Twitterissä viestin, jossa se pyytää ilmoittamaan Venäjän kansalaisiin ja venäjää äidinkielenään puhuviin henkilöihin kohdistuvista oikeuksien rikkomisesta, syrjinnästä ja vihapuheesta.

    Tiedot pyydetään ilmoittamaan suurlähetystön konsuliosastolle sähköpostitse.

    Artikkelin aiheet
    hybridivaikuttaminen
    Suomen itäraja
    sisäministeriö
    rajaturvallisuus
    Venäjä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena