• Vastaamo: Kolmea epäillään törkeästä huolimattomuudesta henkilötietojen käsittelyssä

    Enemmistöosuuden Psykoterapiakeskus Vastaamosta ostanut sijoittajayritys saa kahdeksan miljoonaa euroa vahingonkorvauksia.
    Enemmistöosuuden Psykoterapiakeskus Vastaamosta ostanut sijoittajayritys saa isot korvaukset.
    Enemmistöosuuden Psykoterapiakeskus Vastaamosta ostanut sijoittajayritys saa isot korvaukset. Kuva: LEHTIKUVA / Emmi Korhonen
    Uutiset|Rikokset
    12.9.202213:13
    STT

    Keskusrikospoliisi (KRP) on saanut valmiiksi esitutkinnan, joka koski Psykoterapiakeskus Vastaamon tietoturvaa ja -suojaa yhtiöön kohdistuneen tietomurron aikoihin.

    Esitutkinnassa on epäilty tietosuojarikoksia. KRP kertoo, että asia siirtyy syyteharkintaan kolmen epäillyn osalta. Heitä epäillään törkeästä huolimattomuudesta henkilötietojen käsittelyssä.

    Vastaamoon kohdistui yhtiön mukaan tietomurto marraskuussa 2018 ja maaliskuussa 2019. Lokakuussa 2020 yhtiö kertoi joutuneensa kiristyksen kohteeksi. Asiakkaiden tietoja julkaistiin netissä ja heiltä vaadittiin lunnaita tietojen levittämisen uhalla. Poliisin mukaan Vastaamon tietokannassa oli noin 33  000 ihmisen tiedot.

    Asiassa on tutkittu muun muassa törkeää tietomurtoa ja törkeää kiristystä. Tutkinnanjohtaja Marko Leponen sanoi heinäkuussa, että päätutkintalinja osoittaa Euroopan ulkopuolelle. Poliisi ei ole tarkentanut, mihin maahan tai maihin.

    Lisää aiheesta
    • Jotta poliisipalvelut voidaan jatkossakin turvata koko Suomessa, olisi poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen mielestä tärkeää, että poliisille saataisiin pitkän aikavälin yli hallituskausien kestävä kehittämisohjelma.

      Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen kertoo, miten syrjäseutujen poliisipalveluita pitäisi parantaa: 20 heikoimman toimintavalmiusajan alueen tilanne paranisi merkittävästi jo 17,5 miljoonan euron lisärahoituksella

    • Vastaamo oli yksi Suomen suurimmista psykoterapiapalvelujen tarjoajista.

      Tietosuojavaltuutettu määräsi Vastaamon yli 600 000 euron seuraamusmaksuihin

    • Vastaamon tietomurrossa on saatettu viedä myös Taysin asiakkaiden tietoja.

      Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurrossa on saatettu viedä myös Tampereen yliopistollisen sairaalan asiakkaiden tietoja

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle