• Katri Kulmuni kommentoi MT:n perhekyselyä: "Antaa paljon kirittävää keskustalle"

    Keskustan puheenjohtajan mukaan tulevassa perhevapaauudistuksessa ei saa leikata äitien osuutta vapaista.
    Keskustan puheenjohtajan Katri Kulmunin mukaan lapsi- ja perhepolitiikka on ollut aina keskustalla politiikanteon keskiössä.
    Keskustan puheenjohtajan Katri Kulmunin mukaan lapsi- ja perhepolitiikka on ollut aina keskustalla politiikanteon keskiössä. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    14.10.201919:41
    Juho Mäkelä

    Keskusta sijoittui neljänneksi, kun MT kysyi suomalaisilta, mikä puolue ajaa parhaiten lapsiperheiden asiaa. Kansalaisten mielestä perussuomalaiset, SDP ja vasemmistoliitto ovat keskustaa lapsiystävällisempiä puolueita.

    Keskustan puheenjohtajan Katri Kulmunin mukaan MT:n kyselyn tulos mukailee puolueiden yleistä gallupsuosiota. Hän muistuttaa, että lähes puolet kyselyyn vastanneista ei osannut nimetä mitään puoluetta perhemyönteiseksi.

    "Kysely antaa toki myös paljon kirittävää keskustalle. Emme voi olla tyytyväisiä gallupin neljänteen sijaan. Lapsi- ja perhepolitiikka on ollut keskustalla aina politiikanteon keskiössä", Kulmuni sanoo Maaseudun Tulevaisuudelle.

    Keskustan puheenjohtaja painottaa, että tulevan perhevapaauudistuksen täytyy parantaa lapsiperheiden asemaa. Isien osuutta perhevapaista on kasvatettava, mutta se ei saa tarkoittaa sitä, että äitien osuutta vapaista leikattaisiin.

    "Kysely kertoo myös siitä, että vanhemmat kaipaavat työelämältä lisää joustavuutta. Toivon työpaikoille rohkaisua perheellistymiseen ja siihen, että vanhemmat käyttäisivät enemmän olemassa olevia perhevapaita", Kulmuni sanoo.

    Lue alkuperäinen juttu MT:n perhekyselystä: MT:n kysely: Suomalaisten mielestä perussuomalaiset ajaa lapsiperheiden asiaa parhaiten sekä maaseudulla että kaupungissa

    Lue Halla-ahon kommentit: Perussuomalaisten Halla-aho MT:n kyselystä: Ihmisille ei riitä, että muut puolueet vain puhuvat

    Artikkelin aiheet
    Katri Kulmuni
    keskusta
    perhevapaauudistus
    MT:n perhekysely
    lapsiperhepolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle