• Neova perui viime vuoden lopulla tehdyn päätöksen: Aloittaa energiaturpeen tuotannon uudelleen ensi kesänä ainakin Itä-Suomessa

    Neovalla on valmius tuottaa ensi kesänä energiajyrsinturvetta määrä, joka riittää korvaamaan kaiken Suomeen viime vuonna Venäjältä tuodun energiahakkeen energian.
    Neovalla on levossa olevia energiaturpeen tuotantoalueita Suomessa noin 10 000 hehtaaria.
    Neovalla on levossa olevia energiaturpeen tuotantoalueita Suomessa noin 10 000 hehtaaria. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset
    9.3.202213:55
    Matti Tuominen

    Vapona aiemmin tunnettu Neova kertoo aloittavansa uudelleen energiaturpeen tuotannon tulevana kesänä. Päätöksen taustalla ovat Neovan mukaan energiaturpeen kysynnän kasvu ja asiakkaiden toiveet monivuotisista energiaturpeentoimitussopimuksista.

    Yhtiö kertoo aloittavansa tuotannon ainakin Itä-Suomessa, mutta sillä on valmius käynnistää tuotantoa myös muualla Suomessa asiakastarpeen mukaan.

    Kyseessä on muutos aiempaan linjaan, sillä viime vuoden marraskuun lopulla yhtiö kertoi, ettei se aio tuottaa energiaturvetta. Jo tuolloin yhtiö kuitenkin kertoi, että tuotantovalmiutta pidetään yllä poikkeustilanteiden varalta.

    ”Energiaturpeen kysyntä on kasvanut niin paljon, että olemassa olevat varastot eivät riitä tietyissä osissa Suomea varmuudella ensi lämmityskaudeksi, minkä johdosta tuotanto käynnistetään ainakin Itä-Suomessa”, Neovan polttoaineliiketoiminnasta vastaava johtaja Pasi Koivisto perustelee ratkaisua tiedotteessa.

    Tuotannon aloittaminen jo tulevana kesänä on mahdollista siksi, että Neovalla on levossa olevia energiaturpeen tuotantoalueita Suomessa noin 10 000 hehtaaria. Neovan turvetuotannosta vastaava johtaja Pasi Rantonen kertoo, etteivät he ole romuttaneet tuotantokoneistoa.

    "Meillä on valmius tuottaa ensi kesänä energiajyrsinturvetta määrä, mikä riittää korvaamaan kaiken Suomeen viime vuonna Venäjältä tuodun energiahakkeen energian”, Rantonen sanoo tiedotteessa.

    Suomeen tuotiin viime vuonna energiahaketta Venäjältä noin kaksi miljoonaa kuutiota, mikä vastaa energiamäärältään noin neljää terawattituntia. Neovan osuus tuonnista oli noin 15 prosenttia.

    Lue lisää:

    Elinkeinoministeri Lintilä lupaa varmistaa, että turvetta nostetaan tulevinakin kesinä – kaluston romutuspalkkion jäädytys on harkinnassa

    Koneyrittäjät vaativat muutoksia turpeen noston siirtymäkauden tukeen: "Esitys on kyllä valitettavasti sutta ja sekundaa"

    Neova lopettaa energiaturpeen tuotannon ensi vuonna

    Artikkelin aiheet
    Neova
    energiaturve
    Itä-Suomi
    energiantuotanto
    energiahake
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria