
Keskustan ylivieskalainen kansanedustaja Juha Pylväs kertoo Facebookissa pyytäneensä eroa keskusta eduskuntaryhmän puheenjohtajan tehtävästä.
Pylväs kertoo päätöksen syyksi lähipiirissä todetun vakavan sairastumisen. Hän on jo aiemmin kertonut jättävänsä eduskunnan tämän vaalikauden jälkeen samasta syystä.
”Ajattelen myös, että eduskuntaryhmän puheenjohtajana tässä tilanteessa pitää olla henkilö, joka on tulevissa vaaleissa ehdolla. Keskustan pitää pärjätä ja Suomen pitää pärjätä”, Pylväs kirjoittaa.
Pylväs ehti toimia eduskuntaryhmän puheenjohtajana reilun vuoden. Hänet valittiin tehtävään toukokuussa 2021 entisen ryhmyrin Antti Kurvisen noustua tiede- ja kulttuuriministeriksi.