• Vapo irtisanoo ainakin 50 henkeä

    Energiaturpeen myynti on vähentynyt viidessä vuodessa noin 50 prosenttia.
    Vapo irtisanoo väkeä, koska energiaturpeen myynti on puolittunut viidessä vuodessa.
    Vapo irtisanoo väkeä, koska energiaturpeen myynti on puolittunut viidessä vuodessa. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    2.12.201517:59
    STT

    Turveyhtiö Vapon yt-neuvottelut ovat päättyneet. Yhtiö lakkauttaa 150 nykyistä työtehtävää, mutta samaan aikaan organisaatioon avautuu noin 100 laajempia vastuita sisältävää uutta työtehtävää.

    Mikäli kaikkiin uusiin rooleihin saadaan nimitettyä henkilö yhtiön sisältä, ilman uutta työtehtävää jää arviolta 50 henkeä.

    Neuvottelujen päättymisen yhteydessä ketään ei yhtiön mukaan irtisanota. Vapon henkilöstömäärä Suomessa on 430 työntekijää, joista yhteistoimintaneuvottelujen piirissä oli 249 henkilöä.

    Vapo aloitti yt-neuvottelut, koska yhtiön päätuotteen eli energiaturpeen myynti on alentunut viidessä vuodessa noin 50 prosenttia.

    Artikkelin aiheet
    Vapo
    energiaturve
    yt-neuvottelut
    irtisanominen
    energia-ala
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria