• Osuustoiminnalle ja pk-yrittäjyydelle tulossa professuurit Mikkeliin

    Lappeenrannan teknillisen yliopiston uudet yrittäjyysprofessuurit sijoitetaan Mikkelin yliopistokeskukseen.
    Uutiset
    27.10.201615:55
    Heikki Vuorela

    Mikkelin yliopistokeskukseen on suunnitteilla kaksi uutta Lappeenrannan teknillisen yliopiston LUT:n professuuria ja tutkimusryhmää. Uudet professuurit liittyvät osuustoimintaan sekä pk-yritysten kasvuyrittäjyyteen ja kansainvälistymiseen.

    Tutkimusryhmät ja professuurit perustetaan tässä vaiheessa viideksi vuodeksi. Professuurit täytetään avoimella haulla.

    Kahden miljoonan euron kustannuksista Lappeenrannan yliopiston panos on puolet. Toimintaa tukevat Mikkelin yliopistokeskuksen koordinaatiorahoitus, Etelä-Savon osuuspankit, osuuskauppa Suur-Savo, Etelä-Savon maakuntaliitto, Etelä-Savon kauppakamari ja mahdollisesti Mikkelin kaupunki. Tutkimustyhmien odotetaan hakevan lisäksi kansallista ja kansainvälistä tutkimusrahoitusta.

    Ennestään Mikkelin yliopistokeskuksessa on LUT:n vihreän kemian ja bioenergian professorivetoiset tutkimusryhmät sekä osuustoimintatutkimuksen kummiprofessori, jota tehtävää hoitaa osa-aikaisesti Pellervon taloustutkimus PTT:n toimitusjohtaja Iiro Jussila.

    Artikkelin aiheet
    osuustoiminta
    pk-yrittäjyys
    Lappeenrannan teknillinen yliopisto
    Mikkeli
    professuuri
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria