• Pohjois-Karjalan osuuskauppa pärjäsi parhaiten

    Uutiset
    4.9.201516:00
    Maija Ala-Siurua

    Viime vuonna Pohjois-Karjalan osuuskauppa PKO kasvatti liiketoimintaansa eniten verrattuna muihin osuuskauppoihin. Pohjalainen Osuuskauppa KPO nousi toiselle sijalle, ja Eekoo Etelä-Karjalasta ja Osuuskauppa PeeÄssä Pohjois-Savosta jakoivat kolmannen sijan. Tiedot ilmenevät Osuustoiminta-lehden tuoreesta vertailusta.

    Viime vuonna 14 osuuskaupan liikevaihto laski, mutta seitsemän onnistui sen kasvattamisessa.

    Osuuskaupoista PeeÄssä maksoi viime vuonna eniten bonusta, maksutapaetua, osuuspääoman korkoa ja ylijäämän palautusta keskimäärin yli 260 euroa kotitaloutta kohden.

    Pankeista paras palkitsija oli vain 800 jäsenen Nagu Andelsbank. Sen jäsenet saivat keskimäärin 153 euroa.

    Lähi-Tapiola oli vakuutuspuolen suurin asiakasomistajien palkitsija.

    Osuuskunnat ja keskinäiset yhtiöt maksoivat yhteensä etuja ja bonuksia noin 6,3 miljoonalle jäsenelleen 681 miljoonaa euroa, keskimäärin 110 euroa jäsentä kohden.

    Osuustoiminta-lehden vertailun mukaan osuustoiminnallisista yrityksistä OP-ryhmä ja Metsä Group menestyivät viime vuonna parhaiten.

    Venäjän asettama EU-tuotteiden vientikielto ajoi Valion ahtaalle, ja yhtiö joutui luovuttamaan kolmossijan PKO:lle.

    Siinä, missä Valion viime vuoden tulos jäi tappiolle, Arla Suomi, Maitokolmio, Satamaito ja Maitomaa kasvattivat liikevaihtoaan ja tulostaan.

    Lihataloista HK Scanin liikevaihto tipahti ja Atrian nousi viime vuodesta.

    Vihannespuolella Närpiön Vihannes onnistui kasvattamaan liikevaihtoaan noin 4 prosenttia.

    Ålands Trädgårdshallin (ÅTH) ja Vihannes-Laitila Oy:n toiminta jatkui lähes ennallaan.

    Munakunnasta tuli viime vuonna omistajaosuuskunta.

    Maija Ala-Siurua

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    osuustoiminta
    osuuskaupat
    liikevaihdon kasvu
    Pohjois-Karjala
    Osuustoiminta-lehti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria