• Kuiva sää jatkuu tälläkin viikolla, mutta yöpakkaset yleistyvät etelää myöten

    Korkeapaine on pitänyt sään poutaisena ja lämpimänä. Kuiva sää helpottaa sadonkorjuuta.
    Tämä vuosi on tarjonnut kauniita syyspäiviä.
    Tämä vuosi on tarjonnut kauniita syyspäiviä. Kuva: Jarno Mela
    Uutiset|Sää
    29.9.202507:18
    Petri Hoppula ja Jani Sorsa

    Uusi viikko alkaa sään puolesta melko samanlaisena kuin edellinen viikko päättyi. Sama laaja korkeapaine vaikuttaa Suomen säähän.

    Korkean keskus käväisee alkuviikolla hieman kauempana maamme kaakkoispuolella, mutta viikon puolivälissä ennuste tuo sen eteläisen Suomen päälle. Keskuksen käväisy kauempana ei muuta säätyyppiä eikä tuo sateita, mutta pilvisyys hieman lisääntyy Pohjois-Suomessa. Lounaistuulia se myös voimistaa, niitäkin eniten pohjoisessa.

    Sokerijuurikkaan, perunan ja muiden juuresten nostotöitä kuiva sää helpottaa. Tuulen viriäminen puolestaan edesauttaa peltojen kuivumista.

    Lämpötila hieman laskee viikonlopun lukemista. Fennoskandian päällä majaillut lämmin ilmamassa kiertyy Venäjälle. Sekä eilen sunnuntaina että lauantaina päästiin vielä laajalti 15 asteeseen, maan länsiosassa muutamalla asemalla jopa yli 17 asteeseen.

    Tänään päivälämpötilat ovat 12 ja 15 asteen välillä, huomenna ja keskiviikkona ollaan lähes koko Suomessa 10 ja 13 asteen välillä. Lähinnä Käsivarressa päivän ylimmät lukemat jäävät alle 10 asteeseen.

    Yöt ovat kylmiä. Hallaa on mitattu viime öinä varsin yleisesti Etelä-Suomea myöten ja myös yöpakkasta paikoin. Lähiöinä maan etelä- ja keskiosassa hallaa esiintyy muillakin kuin hallanaroilla paikoilla ja keskiviikon vastaisesta yöstä näyttäisi tulevan pakkasyö jo varsin yleisesti.

    Ensi yönä Etelä- ja Keski-Lapissa, sitä seuraavana yönä Pohjois-Pohjanmaalla, runsas pilvisyys ja tuuli vähentävät hallan todennäköisyyttä.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

    Kuva: Ilmatieteen laitos
    Artikkelin aiheet
    sääennuste
    kuiva sää
    yöpakkaset
    korkeapaine
    sadonkorjuu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita